Dagmar vietti useamman ikimuistoisen päivän tyttärensä luona, mutta lopulta hänen oli ajateltava myös paluuta Pohjan perukoille, missä hänen perintötalonsa odotti remontin kesken ollessa.

Ennen kotiinpaluuta halusi Dagmar kuitenkin kokea jotain, mikä oli siinä ihan tyttären kodin lähistöllä niin houkuttelevana.

Ostettuaan vihdan  ja saatuaan vesikauhan saunamaksun suoritettuaan Dagmar meni pukuhuoneeseen, missä puki Kesäpäivän Martta-mummolta lahjaksi saamansa saunatakin ylleen.

- Mutta enhän minä voi pestä itseäni, jos minulla on saunatakki ylläni, hän huomasi yhtäkkiä. Toisaalta, jos siellä on miehiäkin, olisi hyvä olla jotain yllä...

Aikansa asiaa pohdittuaan, hän riisaisi takin yltään ja ripusti sen naulakkoon. - Eihän minua täällä kukaan tunne, vaikka olisinkin ilkosillani saunassa! Ja taitaa se olla enemmän kuin tavallista joka tapauksessa.

Dagmar kapusi saunan parvelle, jossa hän ei nähnyt ketään muita olevan. - Jopas jotakin! Hän tuumasi. Onkohan nyt huono saunapäivä?

Dagmar istui parvella pitkään itseään vihdalla ropsutellen.

Hän katseli välillä kohti ovea kuin odottaen sen  milloin tahansa aukeavan. Mutta niin ei käynyt. - Merkillistä! En tiennytkään, että täällä saa saunoa aivan yksinään!

Saunan löylyt olivat mukavan rentouttavia ja Dagmar nautiskeli parhaimmasta saunasta, missä hän milloinkaan oli ollut. - Ei vedä Kuuralehdon laaksossa olevat savusaunat vertoja tälle elämykselle! Tämä päihittää kaikki käymäni saunat! Täällä on lämpöä juuri sopivasti eikä olo ole ollenkaan epämukava. Kiukaalle löylyä vain.. noin..

Löylyjen jälkeen Dagmar kietoutui pyyhkeeseensä ja istahti levähtämään penkille.

- Kas kummallista, kun ketään ei tule kaveriksi, hän mutisi. Lauteiden alla olevassa pesutilassa oleva ilma oli kostea ja löylyä lyömättäkin se helli ihoa. - Olipa elämys! Huokasi Dagmar. Tällainen kun olisi kotonakin!

Dagmar istui saunan kertalämmitteisen kiukaan vieressä, jossa oli kiviä pari tonnia ja lämmittämiseen oli aiemmin päivällä käytetty motti halkoja. Siitä riitti löylyt koko illaksi kaikille kävijöille. - Olisihan tänne hyvinkin yksi itsensä pesijä lisää mahtunut,Dagmar totesi.

- En olisi pannut sitä ollenkaan pahakseni! Mutta nyt minun täytyy lähteä kotiin ja jättää hyvästit tyttärelleni joksikin aikaa. Enkä voi jäädä enää saunaseuraa odottelemaan. Vaikka näyttäähän tämä siltä, että täällä on nautittu kylpemisestä isoillakin joukoilla. Missähän lie nyt kaikki sitten ovat kun eivät pesulle ehdi?