On meillä mineiltykin!1300967766_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tällaisen "minipesueen" sai aikaan Beauty-Birds parvemme undulaatti Pähkinä. Kaikkiaan pesue käsitti siis 8 poikasta. Kyllä oli mielenkiintoista seurata pikkuisten kasvua munasta kuoriutumisesta ihan "oikeiksi" linnuiksi. Nyt alkavat olla kohta luovutusiässä.

Sen lisäksi, että olen hoivannut lintuemojen pesuetta, minua kysyttiin erään naisen kanssa väitöskirjan tehneen henkilön tutkimusprojektiin hanketyöntekijöiksi (tosin vapaaehtoisena ja ilman rahallista korvausta, mutta ehkä palkka tulee muussa muodossa). Aikomuksenamme on tehdä "miniopas" eräästä aiheesta tähän tutkimusprojektiin liittyen. Se mitä siitä tulee, nähdään myöhemmin. Mielenkiintoista ja opettavaa, kylläkin aikaa vievää. Täytyy aina välillä ajatella omaa urakehitystä, ihan kuten Fia tekee... ja nyt vihdoin on aikaa kurkistaa mitä kuuluu Kuuralehtoon... Toivottavasti inspiraatio ottaisi ja tarttuisi jälleen, ja pääsisin paneutumaan ajan kanssa myös nukketalojeni kimppuun... Jospa se tästä pikku hiljaa.

1300966957_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fia istuskeli kaikessa kiireettömyydessä päiväkahvilla vanhimman tyttärensä Juulian kanssa kiinnittämättä mitään huomiota uusiin Reutterin kahvikuppeihinsa, mikä sai Juulian kummeksumaan äitinsä käytöstä, sillä tämä oli tavallisuudesta poiketen täysin uppoutuneena mietteisiinsä.  

- Murehditko jotain, äiti? Juulian kysymys sai Fian havahtumaan. Fia kurtisti kulmakarvojaan ja katsoi isoksi kasvanutta tytärtään. - Mietin vain, mitä minä teen sitten, kun te kaikki lapset olette kasvaneet isoiksi ja lähteneet maailmalle, Fia sanoi hiljaa.

1300967007_img-d41d8cd98f00b204e9800998e- Mutta, äiti, Juulia naurahti. Eihän sinun tarvitse tehdä mitään!

- En ole siitä ihan niin varma, Fia intti. Ajat ovat kovat eikä isälläsi ole töitä samalla tavalla kuin ennen, laivakuljetukset ovat vähentyneet eikä hänen koulussa pitämiensä oppituntien palkka riitä aivan kaikkeen.

1300967052_img-d41d8cd98f00b204e9800998e- Katso nyt, äiti, ympärillesi, Juulia tokaisi. Näyttäkö siltä, että olisimme köyhiä? kenelläkään meidän tuntemallamme perheellä ei ole tällaisia kahvikuppeja eikä tällaista helmikirjailtua pannumyssyä!

1296633340_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Se on sitäpaitsi erilainen toiselta sivultaan, Juulia näytti.

- Voi, kulta, Fia huokasi. Ne ovat niin pieniä asioita...

1300967198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Miten niin pieniä? Juulia kysyi. Eikö sitä sanota, että pienistä puroista kasvaa suuria jokia? Katsohan, äiti, noita tyynyjä esimerkiksi.

1296633281_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Ai, mitä niistä? Fia ihmetteli katsoen uusia sohvatyynyjä ymmärtämättä tytärtään ollenkaan.

1300967366_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Tulehan katsomaan näitä kuvia tässä lipaston päällä, Juulia kehoitti äitiään. Luuletko kenenkään näistä esivanhemmista jääneen koskaan murehtimaan lastensa kasvamista?

1300967399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fia katsoi kuvajaistaan peilistä ja monia kasvoja, jotka tuijottivat häntä puhumattomina lipaston päältä. - Niin..., Fia tuumi. Taidat olla oikeassa. Aika moni oli käsityöläinen ja he pärjäsivät omillaan. Kuka mitäkin tehden.

1300967576_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Aivan niin, Juulia nyökytteli hyväksyvästi.

1300967231_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juulia kohensi maljakossa olevia kukkia ja osoitti tyynyjä sekä peräseinälle...

1296633473_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...missä oli uusi taulu.

1300967661_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Entäpä jos alkaisit tekemään tuollaisia tauluja ja myisit niitä? Juulia ehdotti. Tai tuollaisia tyynyjä? Voisit saada niistä palkkaa itsellesi.

- Hmm, Fia jäi miettimään. Onkohan minulla aikaa moiseen?

- Voih! Juulia huudahti äidilleen päätään puistellen. Juurihan sinä olit tekemistä vailla!