Aiemmin oli Erikin palkkaamat miehet käyneet asentamassa viinitilan tiloihin sähköjohtoja, jotta huoneet saisivat valaistuksen. Miehet olivat paneutuneet urakkaan niin hyvin, että sattumoisin katkaisivat johtoja ihan vahingossa ja tekivät liitoksia miten kuten.

Valot he joka tapauksessa lopulta onnistuivat saamaan lamppuihin.

Kylmissä huoneissa oli onneksi tulisija lämpöä antamassa.

Korinan tultua taloon ja hänen lähdettyä tutustumaan taloon, hän näki takan edessä nahkaisen nojatuolin ja rahin. Vaikka Korina ei sitä tiennytkään, olivat kalusteet Lilin joululahja Erikille, jotta tällä olisi mukava ja rentouttava olo hänen vieraillessaan viinitilallaan. Korina silitti kädellään tuolin selkänojaa. Nahka oli oikein pehmeää. Tuolissa olisi varmasti nautittava istuskella. (Kiitos, Miniklubille materiaalista!)

Huoneen perällä Korina huomasi naisen pianon ääressä tapailemassa koskettimia hyräillen samalla sävelmää hennolla äänellä.

Korina antoi katseensa kiertää huoneessa ja katsahti takan päällä olevia esineitä. Siinä oli tykki, jonka Erik oli tullessaan Ranskaa kohti edellisenä kesänä ottanut Iisakki Mustaparran laivalta...

Oikeasti tykki on lahja Eliisalta. Kiitos!

Mustaparta oli miehistöineen vieraillut Pohjan perukoilla ja Erikin harmiksi yrittänyt tehdä kauppaa. Erikin apajilla!

Miehistö oli uhannut tuliaseilla Erikiä, mistä Erik ei ollut pitänyt ollenkaan!

Iisakki Mustaparta oli raivostuttanut Erikiä valkoisessa paidassaan ja punainen liina kaulassaan.

- Keikari! Erik oli puhissut mielessään.

Mustaparta oli ollut niin hyvää pataa Kruunun miesten ja papiston kanssa. He olivat suunnitelleet kauppareittiä Ruotsin valtion pääkaupungista Pohjan perukoille Mustaparran toimesta ja siitä Erik ei tykännyt alkuunkaan!

Herrasväelle se tosin olisi sopinut mainiosti ja Rouvat juoruilivat innoissaan ja tekivät suunnitelmia uusien hepenien hankinnasta.

Kun taas köyhälistön muorit joutuivat syrjään eikä paljoa parannusta heidän elämäänsä Herrat tarjonneet. Riistäminen jatkuisi!

Erikin ei auttanut muu kuin mennä tuvallisten puheille ja tehdä suunnitelma Mustaparran suunnitelmien estämiseksi. Erik palkkasi miehet laivalleen ja sai kuin saikin kapinan aikaan ylhäisöä vastaan. Sieltä reissulta oli peräisin viinitilan takan päällä tököttävä tykki ja Erikin laivan miehistö. Mutta tästähän ei Kolinalla ollut mitään tietoa.

Takan vieressä seinällä Korina havaitsi vaakunakilven, sen alla puolestaan oli eriskummallinen soitin.

Korina katsoi soitinta tarkkaan ja tajusi sen olevan sama, jonka Erik oli tuonut hänen kotimaastaan Kreikasta. Ilmeisesti talon rouva oli musikaalinen.

Lilin poistuttua huoneesta hänen huomaamatta ollenkaan Korinan läsnäoloa, tämä tutkaili seinällä olevaa maalausta.

Maalaus sai kummallisesti kylmät väreet kulkemaan pitkin Korinan selkää. Taulu hohkasi hopeanhohtoista valoa. Liikkuiko maalauksessa oleva nainen vai kuvitteliko Korina?

Katossa oleva valaisin loi varjoja huoneeseen. Lampussa oli ikivanhoja hämähäkin seittejä. Kynttilät oli kiinnitetty lamppuun rautalangoin, sillä aikoinaan palava kynttilä oli tipahtanut lampusta sytyttäen huoneeseen tulipalon. Huolimaton kynttilänsytyttäjä oli tuolloin menettänyt henkensä ja seuraava viranhaltija oli viisaampana sitonut kynttilät kiinni välttääkseen saman kohtalon. Onnettoman edeltäjän henkikö se liikkui huoneessa? Vaikka tästäkään ei Korinalla ollut mitään aavistusta. Hän ihmetteli vain, miksi lamppua ei ollut kukaan puhdistanut.

Lampun hämärässä valossa Korina näki, että myös seinällä oleva peili alapuolella olevine hyllyineen  peittyi seittiin. (Pikku hylly saatu Merjalta, kiitos sinulle!)

Lähestyessään peiliä, Korina värisi kylmästä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt osasta huonetta. Korina perääntyi nopeasti.

Hän melkein kompastui perääntyessään ja huomasi, että takan edusta oli muuta huoneen lattiaa korkeammalla.

Niinpä hän työnsi kalusteet syrjään tutkiakseen, mitä koroke piilotti alleen.

- Rex Carolus Magnum, luki Korina lasin läpi alla olevasta vaakunasta. Mutta sehän oli keskiaikainen roomalainen hallitsija! Korina huudahti. Leijonaritarit! Korina huomasi vaakunan sivuilla olevat leijonahahmot ja ymmärsi katsovansa keskiaikaisen ritarijärjestön tunnusta.

Vaakunan vieressä lasin alla oli miekkoja ja muita aseita. Korina kokeili kädellään korokkeen reunaa ja totesi, että sai kätensä työnnettyä korokkeen reunan alta ja hipaisi asetta uskaltamatta kuitenkaan ottaa sitä käteensä. Korina mietti mielessään, että järjestely oli asennettu turvaamaan ritareita yllätyshyökkäykseltä, jos vihollinen pääsisi kaatamaan kumoon huoneessa olevat henkilöt. Nämä kykenisivät sieppaamaan aseet korokkeen alta ja taltuttamaan hyökkääjät. Järjestely oli ollut mitä järkevin, Korina mietti.

Laitettuaan kalusteet paikoilleen, Korina jatkoi huoneen tutkimista. Takan toisella puolella oli pylvään päällä vanhalta näyttävä hopeinen malja, joka lampun tavoin oli hämähäkin seittien peitossa.

- Ihan kummallista, Korina puuskahti. Eikö täällä käy siivooja? Korina ei uskaltanut lähestyä pylvästä.

Hän käveli takaperin pylvään luota poistuakseen huoneesta, sillä siellä toden totta oli jotain erittäin outoa.

Mutta silloin hän huomasi maton alta pilkottavan jotain... Ja seinän vieressä oli myös iso arkku, jota Korina halusi katsella tarkemmin...

Ensiksi Korina kuitenkin tarttui maton kulmaan ja kohotti sitä katsoakseen, mitä sen alta paljastuisi.

Siellä oli kartta, jota Korina katsoi ihmeissään. - Eihän tuossa ole mitään järkeä!

Mutta kun hän laittoi kätensä kartan päälle tutkiessaan tuota outoa epäjärjestyksessä olevaa kuvaa, kartan keskiosa alkoi kääntyä kuin itsestään eikä Korina tiennyt käänsikö hän karttaa kädellään vai tekikö kartta sen omin päin.

Pysähdyttyään viimein kartta näytti kunkin maan sen hetkisen hallitsijan ja toistensa päälle hyökkäävien laivojen merireitit sekä sijainnin. Merirosvojen kartta! Kolina vapisi ja heitti maton takaisin kartan päälle.

Huohottaen pelosta hän konttasi seinän viereen lyöden päänsä arkkuun, jonka oli ehtinyt tällä välin jo unohtaa. (Kiitos Miniklubille ja Maaritille arkusta, josta tuli tärkeä osa huonetta ja tarinan juonta!)

Arkun päällä oli ikoni, jonka kehyksiin Korina kiinnitti tarkempaa huomiota. Usein keskiajalla oli pyhiin kuviin kirjoitettu salaisia viestejä, joita haluttiin välittää oman ritarikunnan jäsenille. Tämä ikoni kertoi olleensa huoneessa, jossa kokoontuivat Leijonaritarit. Tunnustautuessaan ritarikunnan jäseniksi, he tiesivät että muutkin paikalla olijat kuuluivat samaan järjestöön ja kokivat olonsa turvalliseksi. Joka ei tunnistanut kehysten salakirjoitusta, tiedettiin petturiksi ja vakoojaksi ja kohtalo oli karmea. Niiden poloisten henki vaelsi ikuisesti pääsemättä lepoon.

Korina otti ikonin kainaloonsa ja vei sen nopeasti omaan huoneeseensa. Hän uskoi, että pyhän kuva odotti pääsevänsä arvoisalleen paikalle eikä Kolina keksinyt parempaa paikkaa. Pöydälle hän saattaisi koota myöhemmin alttarin.

Ennen kuin palasi takaisin huoneeseen, josta oli tullut Korina otti lattialla olevat tavarat... (Kiitos, Eija- nämä olivat ihanat!)

Tyynyt Korina asetteli sänkynsä päälle ja ihaili kauniita perhosia. Muut esineet saisivat paikan myöhemmin. Korina kiiruhti takaisin.

Tällä välin oli huoneeseen tullut samainen naishenkilö, joka oli istunut pianon ääressä. Nainen oli selin Korinaan eikä huomannut, ettei ollut enää yksin huoneessa. Korina kurkisti naista sivulta ja pelästyi tämän kasvoja.

Nainen viuhtoi kädessään olevalla sauvalla pöydän päällä olevien kuvien yläpuolella ja mutisi itsekseen kummallisia sanoja, joita Korina ei ymmärtänyt, sillä nainen puhui ranskaa jota Korina ei osannut. Korina huomasi, että peräkkäin asetetut kirjaimet muodostivat nimen... E-R-I-K. Kirjaimet olivat kiinnitetty omituisenmuotoisiin esineisiin. K-kirjain oli häränpään muotoisessa alustassa. Häränpään Korina tiesi merkitsevän voimaa, mutta myös uhkaa. (Häränpää on kaupanpäällinen Doloreksesta) Pöydällä olivat kortit, joista Korina epäili naisen ennustavan jotain pahaa, sillä nainen voihki ja ulisi nähdessään korttirivistön. Ensimmäinen kortti muistutti selvästi Erikiä, seuraavassa oli pulloja ja pullokorttia seurasi kolmannessa kortissa oleva naishahmo.

Makaronikirjaimet ovat lahjaksi saatu Miniklubilaisilta, kiitos teille huoneen sisustuksen avustamisesta!

- Olisiko naishahmolla ollut jotain tekemistä pullojen kanssa? Korina mietti. Kenties taikajuomaa? Korinaa asia ei olisi ihmetyttänyt, niin oudolta kaikki vaikutti muutenkin. Seuraavassa kortissa oli Iisakki Mustaparran kuva, vaikka siitä Korinalla ei ollutkaan tietoa. Seuraavassa kuvassa oleva kalteri-ikkuna  puolestaan ei jättänyt epäilykselle sijaa. Kuva sai naisen voihkimaan surkealla äänellä. Toiseksi viimeisessä kuvassa oleva viattoman näköinen neito- kortti sai puolestaan naisen sylkemään ja päästelemään äänekkäitä ja vihaisia sanoja ja viimeisen kortin valkopartainen hahmo puolestaan jätti naisen sanattomaksi. Korinalla ei ollut aavistustakaan, mitä moinen merkitsi.

Naisen sauvakäsi pysähtyi niille sijoilleen.

Korina huomasi hänen katsovan pöydällä olevaa rasiaa.

Joskus kauan sitten oli meriä seilannut pelätty merirosvo.

Samaisella merirosvolla oli ollut monen muun merirosvon himoama rasia. Rasia oli sisältänyt kompassin, joka ei ollut tavanomainen vaan se oli näyttänyt omistajansa sen hetkiset toiveet ja halujen kohteet. Suunnistamisella ei näin ollen ollut mitään merkitystä kompassin kanssa. Kompassin vuoksi käytiin monia verisiä taisteluja, sillä kenenpä merirosvon ainut toive ja suurin halu ei olisi ollut löytää mahtava aarre, jonka sijainnin kompassi olisi osoittanut.

Tarina kertoo, että lopulta kompassi särkyi ja joutui hukkaan.

Mutta kukaan ei tiennyt, että loppujen lopuksi kompassin särkyminen oli ollut liikkeelle pantu huhu, jonka tarkoitus oli saada muut unohtamaan kompassin olemassaolo. Miten kompassi oli lopulta joutunut Ranskaan ja Erikin hallitseman Leijonaritarikunnan linnaan, sitä ei kukaan tiennyt. Ja mitenpä olisivat tienneetkään, koska kukaan ei tiennyt että kompassi oli enää olemassakaan.  Ja miten Lili oli oivaltanut kompassin käyttötarkoituksen, sitä saattoi vain arvailla. Joka tunsi tarinan ranskalaisessa kylässä sijaitsevasta kaupasta, jota vanha kurttuinen noita piti, ja jossa Lili oli usein asioinut, saattoi ymmärtää yhteyden.

Korina ei kuitenkaan näitä tarinoita tuntenut. Naisen uppoutuessa kompassinsa kimppuun, Korina avasi arkun kannen. Arkusta paljastui mitä moninaisempia pulloja. - Lemmenjuomaa? Korina ihmetteli nähtyään rakkauden symbolilla varustetun pullon.

Oli myös muita pulloja, joiden tarkoitusta Korina ei jäänyt miettimään. Ja ilmeisesti toinen taikasauva, joka oli koristeltu verenpunaisella nauhalla. Korina kosketti nauhaa. Aivan kuin veri olisi ollut edelleen märkää...

Korina työnsi päänsä syvälle arkkuun ja tyhjensi sitä ripeää tahtia. Hän halusi nähdä, mitä arkku piti sisällään. Hän katsoi löytämiään kirjoja, joiden tekstiä ei ymmärtänyt.

Vanha papyrus herätti Korinan kiinnostuksen. Papyrus oli kuitenkin niin haurasta, että Korina katsoi parhaimmaksi olla koskematta siihen, jottei rikkoisi vanhaa arkkia.

Korina selaili kirjojen sivuja, mutta teksti oli kummallista kieltä, eikä hän ei osannut lukea sitä.

Mustakantisen kirjan sisältämä teksti oli yhtä outoa.

- Barbaarikieltä! Korina puuskahti. Sivistymättömien alkuasukkaiden riimukirjoitusta, joita ei kukaan järkevä opettelisikaan! Korina paukautti kirjan kiinni turhaantuneena.

Hän jatkoi arkun tutkimista ja näki sielllä lisää outoja esineitä.  Arkun pohjalla loisti hopeaperhonen siivissään punaiset rubiinit ja vieressä laivan ruorin muotoinen esine. Nämä olivat peräisin Wainioiden Welholta, ja olivat tulleet muinaisena aikana Leijonaritareille Welhon lahjottua Leijonaritarit kaupankäynnin yhteydessä.

Korina nosteli pikaisesti tavarat takaisin arkkuun, sillä hän kuuli naisen liikkuvan takanaan.

Vielä tämä ei ollut huomannut Korinaa eikä Kolinalla ollut mitään halua joutua yllätetyksi kaivellessaan toisten tavaroita.

Suoristettuaan itsensä ja arkun suljettuaan Korina huomasi lasisen taikasauvan ilmestyneen naisen kädestä arkun päälle.

Luullen naisen seisovan takanaan Korina pyörähti ympäri. Mutta naista ei näkynyt.

Tuoli, jossa nainen oli istunut, oli tyhjä.

Eikä nainen ollut pöydän äärellä eikä pöydän edessä lattialla pyörtyneenäkään, mikä ei olisi Korinaa ihmetyttänyt, niin hirveää valitusta nainen oli korttiensa kanssa pitänyt.

Sen sijaan Korina näki, että pöydälle oli ilmestynyt yhtäkkiä kristallipallo, jota ei siinä aiemmin ollut nähnyt.

Korina ei voinut olla miettimättä oliko nainen piiloutunut sisälle pöytäarkkuun ja hänen oli pakko kurkistaa varmistaakseen asia, sillä sieltä nainen ei elävänä selviäisi hapenpuutteen vuoksi eikä Korina halunnut naisen tukehtuvan. Silloin häntä syytettäisiin emäntänsä kuolemasta. Mutta arkussa ei ollut ketään eläväistä. Korina tunnisti vain vanhoja riimukirjoituskiviä, näki vanhan kartan ja lisää aseita sekä jonkun muinoin vallassa olleen hallitsijan kruunun. Se tosin oli vain puolikas, joten ilmeisesti hallitsija oli kokenut kohtalonsa saatuaan kirveestä päähänsä ja isku oli halkaissut myös päässä olleen kruunun.

Korina katsoi ympärilleen. Vieläkään ei näkynyt huoneessa aiemmin ollutta naista. Lattialla ollut Leijonaritarien sotakuvin varustettu matto ei saanut Korinan huomiota. Sen sijaan hän ihmetteli esinettä, jonka tarkoitusta hän ei käsittänyt. Se saattoi olla esine, jota oli käytetty Leijonaritarien juhlamenoissa, mutta niitä ei ollut kukaan ulkopuolinen ollut todistamassa ja ritarit itse eivät hiiskuneet salaisista menoistaan kenellekään, joten kukaan ei tiennyt, mikä merkitys esineellä oli. Esinettä ei  kukaan uskaltanut huoneesta hävittääkään, joten siinä se sai olla, kuten oli ollut jo monta vuosisataa. Korina ihmetteli hämähäkkiseitin puuttumista esineestä. Ilmeisesti esine oli niin arvokas, että sitä katsottiin tarpeelliseksi puhdistaa.

Korina haki katseellaan naista löytämättä tätä.

Sillä Korina ei tiennyt, että huoneeseen viimeiseksi tullut henkilö näki sinne aiemmin tai yhtäaikaa tulleet henkilöt. Eri aikaan huoneeseen saapuneet ainoastaan kuulivat toisensa näkemättä muita huoneessa olevia.

Yhtäkkiä kirkas valo rävähti Korinan silmiin ja sai hänet parkaisemaan kauhusta. Hän nosti hameensa helmat ja syöksyi kohti ovea sydän lähes pysähtyneenä. Taakseen hän ei vilkaissutkaan.