Eräänä hämäränä joulukuisena päivänä päätti Erik kantaa kortensa kekoon ja otti Samuelin ja Fannyn huoneeseensa pitääkseen näille oppituntia ja saadakseen lasten ajatukset pois edelleen sairaalassa olevista sisaruksistaan.

- Vau! Riemastui Samuel nähdessään isänsä huoneen, missä ei ollut koskaan aiemmin saanut käydä. Tämä on tosi upea! Mutta mikä se oikein on ja miten tämä on sinulla?

- Mikä tämä on? Fanny puolestaan kyseli. Ja mihin sitä käytetään?

- Hetkinen, hetkinen, toppuutteli Erik lapsia. Yksi asia kerrallaan. No, tämä on sellainen mailoja varta vasten tehty kärry, jossa siis mailoja kuljetetaan pelikentällä. Sitä peliä kutsutaan nimellä golf ja se on herrojen peli.

- Harrastatko sinäkin herrojen pelejä? Uteli Fanny.

- Noh,... tuota.., ähisi Erik. Kyllä... kai... joskus... Mutta mihinkäs me jäimmekään... Aioin kertoa teille tarinan tuohon haarniskaan liittyen...

- Siispä..., Erik aloitti kertomuksensa. Joskus melko kauan sitten, kun te ette olleet vielä syntyneet, olin matkalla laivallani paikkaan nimeltä Gibraltar. Olin viemässä sinne lastia aavistamatta mihin joutuisin sillä matkallani.

- Päästyäni maihin jouduin nimittäin katsomaan vierestä karmeata sotaa, Erik selitti.

- Pelottiko sinua? Keskeytti Fanny.

- Shh, Samuel varoitti siskoaan. Anna hänen jatkaa.

- Englantilaiset olivat sodassa espanjalaisten kanssa ja pyssyjen pauke sai korvat soimaan ja savu oli silmiä sokaiseva. Minä jatkoin kyyryssä juosten matkaani turvaan ohi taistelevien sotilaiden kohti Gibraltarin huippua.

- Onneksi sotilaat olivat minuun selin, joten pääsin kuin pääsinkin turvaan, Erik jatkoi. Tai ainakin luulin niin...

- Katsoin huipulta merelle enkä nähnyt siellä kuin yhden laivan, Erik kertoi. Mutta oli se ihmeellinen paikka, sillä siitä missä seisoin näki yhtä aikaa niin Espanjan kuin Afrikankin  vaikka itse seisoin Englannin maaperällä.

- Tunsin olevani lähes taivaassa, niin korkealla olin. Pakko oli pitää reunasta kiinni, ettei aivan pyörryksiin joutunut alas katsoessaan. En sitä aiemmin enkä sen jälkeen ole yhtä korkealla käynytkään.

- Näin siellä asustelevia magottiapinoita, jotka tulivat ihan lähelle, Erik muisteli.

- Mutta sitten yhtäkkiä kuulin kuinka joku huusi kumealla äänellä: - Hey, who`s there? Kuten myöhemmin jutellessamme kävi ilmi, hän oli englantilaisten kenraali Lord Blaney. Hän luuli minua vakoojaksi ja passitti luolaan...

- Jouduin raatamaan sormeni verille louhiessani kaivosta isommaksi, kuvaili Erik. Se oli kovaa työtä ja tietysti pyörryin.

- Näin kuinka sotilaat latasivat tykkiä...

... toisen tykin luona seisoi upseeri vartioimassa eikä minulla ollut pakomahdollisuutta, tarinoi Erik.

... joten minä kävin selittämässä eräälle ystävällisen näköiselle herrasmiehelle olevani eksyksissä oleva härkätaistelija, jonka oli mentävä kiireesti viihdyttämään upseereita härkätaisteluesitykseen.

- Voi kauheata, Fanny kiljaisi.

- Hienoa! huudahti puolestaan Samuel. Kai sinä menit ottelemaan härkää vastaan?

- Pienellä valkoisella valheella pääsin pois luolassa olevien miesten silmien alta, Erik kertoi. Jostain kaivoksen käytävän varrelta löysin tämän haarniskan ja puin sen ylleni, jotta pääsin sotatantereen ohitse kenenkään kiinnittämättä minuun sen kummempaa huomiota. He olivat itseasiassa niin kiihkeästi toistensa kimpussa, että olisin voinut vaikka huutaa täyteen ääneen heidän tajuamatta läsnäoloani.

- Ja sen vuoksi sinulla on siis tämä haarniska! Ylpeili Samuel. Kyllä sinä olet rohkea!

- Mutta entäs se härkätaistelu? Samuel tuijotti haarniskaa silmin nähden innostuneena.

- Vastaani tuotiin suuri musta härkä, aloitti Erik. Onnekseni olin ehtinyt nähdä yhden taistelun ennen kuin vuoroni tuli. Tosin sen härkätaistelijan kohtalo ei ollut kovin suotuisa, joten olin tiukemmassa tilanteessa kuin koko siihen astisen elämäni aikana kertaakaan. Härkä tuijotti minua silmät hehkuen ja savu sieraimista pärskyen...

- Minä hiivin härän vasemmalle puolelle ja iskin miekkani härän kylkeen kaulan kohdalle, Erik kuvaili.

- Taistelu oli härän kohdalta ohi, sillä isku osui suoraan härän valtimoon, Erik selitti. Se kellistyi maahan vaikka yritti vieläkin kohdata minut sarvillaan. Voitettuani härän sain sen pään mukaani ja minua kohdeltiin kuin sankaria. 

Tosin kaikki sanoivat, että olisivat mieluusti katsoneet hiukan pidempään taistelua, Erik rupatteli lapsille. Taistelu oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan, he sanoivat. Lupasin tulla toiste uudemman kerran, mutta tällä kertaa minulla ei ollut enempää aikaa, joten he unohtivat minut lähes saman tien jäädessään ihmettelemään tuiki tuntemattoman härkätaistelijan esitystä.

- Mutta tällaisten tapahtumien vuoksi minulla on sekä haarniska että härän pää, näytti Erik.

- Yhtäkkiä huomasin yhden tykin olevan ampumisvalmiudessa ja sen piippu sojotti suoraan kohti satamaa, Erik puisteli päätään muistellessaan tapahtumia.

- Silloin minulle tuli niin kova kiire, että hyvä kun sain raahattua härän pään ja haarniskan mukanani laivalleni ja lopulta tuotua tänne kotiin, Erik lopetteli tarinaa.

- Oli se aikamoinen tarina, huokaisi Fanny.

- Uskomattomiin tilanteisiin sinä olet joutunut, mietiskeli Samuel katsoen isäänsä alta kulmien. Etkö sinä kaipaa ollenkaan takaisin seikkailuihin, kun nyt olet kotona?

- Noo..., mumisi Erik hiljaa. Joskus miehen täytyy toimia toisin kuin mieli tekisi...