Talvi oli ankara jopa eteläisemmässä osassa koko Pohjolaa Ruotsia myöten eikä ainoastaan Pohjan perukoilla Suomessa. Erik oli lähtenyt laivallaan kauan aikaa sitten eikä hänen paluustaan ollut tietoa. Laivat olivat jääneet merellä jäitten puristuksiin eikä tietoa matkan ajtkumisesta ollut. Fia oli Erikiltä tulleen puhelun välityksellä saanut kuulla, ettei hänellä ollut mitään suurempaa hätää, kunhan laivan runko vain kestäisi jäisen massan puristuksen. Ja kylmäkin miehistöllä oli laivassa, mutta ruokaa oli riittämiin ja ainahan saattoi kalastaa syötävää ajan kuluksi laivan kannella istuen, oli Fia kehoittanut miestään, mikäli nälkä yllättäisi.

Fialla oli ollut koko talvi aikaa puuhastella erään työn kimpussa Erikin näin ollen viipyessä matkallaan...

Dagmarin ilmoitettua omistavansa talon muualla, oli Fia hyväksynyt hieman pettynein mielin Dagmarin muuton omaan taloonsa. Dagmarista oli ollut hyvä apu lastenhoidossa, mikä sai Fian miettimään omaa pärjäämistään lapsikatraansa kanssa Dagmarin lähdettyä ja Erikin matkustaessa ympäri maailmaa laivallaan. Niinpä Fia sai mielestään loistavan ajatuksen ja alkoi toteuttamaan sitä oitis. Nimittäin Erikin piti saada ikioma huone, jossa hän viihtyisi niin, etteivät maailman tuulet häntä houkuttelisi jatkuvasti lähtemään. Huoneeseen Fia laittoi Erikin kirjahyllyn, joka jostain kumman syystä oli kannettu ulos Erikin työhuoneesta, minkä ovi oli lukittu, eikä Fia päässyt huoneeseen sisään. Dagmar lupasi jättää entisessä huoneessaan olleen lampun paikoilleen, jotta Fia näkisi tehdä askareitaan.  Takan Fia oli tilannut ennen talven tuloa, ja se sai paikkansa huoneen peräseinältä. Työmiehiä tarvittaisiin asentamaan suoja lattialle takan eteen, mutta sillä asialla ei ollut vielä kiire, koska Fia ei aikonut äitinsä varoitukset huomioon ottaen sytyttää tulta takkaan omin päin. Takan päälle hän laittoi  Erikin varastosta olleesta laatikosta löytämänsä patsaat. - Takan yläpuolelle täytyy laittaa vielä peili, Fia selitti esitellessään huonetta Amanda-äidilleen.

- Tämän maton teetti Dagmar Jussinkasken Helmiltä saamastaan lehmän taljasta, näytti Fia äidilleen. Minusta talja sopii oikein hyvin takan eteen. Dagmar kertoi muuten, että Jussinkasken Helmi olisi antanut hänelle oikein kasa päin lehmän taljoja, jotka Dagmar vei käsiteltäväksi täkäläisille parkitsijoille. Hän lähetti Helmin sukulaistytöllekin yhden taljan. Dagmar oli ollut ihmeissään, miten siellä etelässä ei oltu ymmärretty taljan arvoa. Ehkä siellä lattiat ovat lämpimämpiä kuin täällä, jossa talja saa takuulla kylmätkin varpaat nopeasti sulamaan. Varmasti Erikillä on mukava istua takan edessä ja lämmitellä paleltuneita varpaitaan taljan päällä.

- Mutta mikäs se tämä on? Amanda henkäisi huomatessaan norsupatsaan seinän vierustalla. - Ai, tuo.., alkoi Fia selittää. Sehän on se patsas, jonka Erik toi kauan sitten Ranskasta. Erik halusi käyttää sitä pöydänjalkana, mutta ei hän saanut mitään aikaiseksi, koska ei löytänyt milloinkaan sopivaa pöytälevyä. Hän puhui lasisesta pöydän kannesta, mutta mistäs sellaista saa nykyään... - Joten sinä toteutit ajatuksen hieman omalla tavallasi ? Amanda jatkoi nyökytellen.  (pöytälevyt ovat puiset kultamaalilla koristemaalatut korvikset) - No, mihin sinä ajattelit tällaisella pöydällä olevan käyttöä?

- Se toimii pöytätasona vaikka tälle pelille, Fia sanoi asetellen toiselle tasolle shakkilaudan.

Ylemmälle tasolle Fia asetti samovaarin. - Jaa, että teetä ajattelit Erikin tyytyvän hörppimään täällä huoneessa istuessaan? Amanda heläytti naurun. Pitäisiköhän sinun ajatella kaksi kertaa, jos haluat miehesi viihtyvän kotona pidempään. Ehkä hieman väkevämpi tarjoilu saa miehen kuin miehen kaukokaipuun ehtymään...

- Pitäisikö minun siis hankkia tänne viinipullo ja lasi? Fia ihmetteli.

- Viiniteline tai kokonainen hylly, Amanda neuvoi. Mitä isompi sen parempi.Ja useita laseja. Katsos, miehet eivät viihdy yksinään kovin kauaa... Luulenpa, että joku muukin viipyilee tässä huoneessa Erikin seurana...

- Katsos, äiti, tätä, Fia riensi ison pöydän luo. Tämä jos mikä saa Erikin pysymään kotona!  Kokeillaan yhdessä. Minä näytän sinulle, miten pelataan!

Fia heitti hartiahuivin olkapäiltään ja otti biljardikepin käteensä. Hän poisti kehikon pelipallojen ympäriltä ja asetti valkoisen pallon asiantuntevasti keskelle pelipöytää. - Katsohan nyt, äiti. Tällä tavalla... Fia tökkäisi kepillä asettamaansa palloa ja pallo kolahti vasten toisia palloja...

- Koska yksikään pallo ei mennyt pussiin, on sinun vuorosi! Fia opetti. Kokeile osua kepillä tuota valkoista palloa, niin että se törmää toisiin ja joku palloista menee tuonne pelipöydän laidalla olevaan pussiin. Mutta tuota mustaa et saa pussittaa vielä. Se säästetään viimeiseksi.

- Minäpäs kokeilen sitten.., Amanda myöntyi. Taitaa olla kyllä minulle liian vaikeaa...

Amanda heilautti kättään ja keppi nasahti voimalla valkoiseen palloon, joka vieri osuen niin että muut pallot levisivät pöydälle mikä minnekin...

- Sinä sait pussiin! Huusi Fia pettyneenä, sillä yksi pallo oli toden totta vierinyt pussiin! Miten se näin kävi, että hänen äitinsä, joka näki pelin ensimmäistä kertaa eläissään onnistui heti ensimmäisellä lyönnillä! Hänen itsensähän se olisi kuulunut olla parempi äitiään, olihan hän harjoitellut salaa huoneessa yksinään monen monituista kertaa lyöntejä.

- Vielä jatkuu sinun vuoro!

- Tämähän on kiva peli, riemuitsi Amandakin ja he jatkoivat pelaamistaan, niin etteivät huomanneetkaan, kun...

.. huoneeseen saapui.. kukas muu kuin Dagmar! - Mikä meteli ja huuto täältä kuuluu! Dagmar yritti saada äänensä kuuluville naisten kiljahdellessa ja keskutellessa pelistrategiasta.

- Säädytöntä, että naisihmiset tuolla tavalla huutavat ja heiluvat kepit kourissa kuin mitkäkin miehet! Dagmar pöyristyi, mutta toiset eivät olleet häntä huomaavinaankaan. - Minä jo luulin teidän täällä olevan murtomiesten armoilla kuin tämmöinen huuto ja mekkala kaikui läpi talon, Dagmar jatkoi.

- Kutsuin jo nimismiehenkin tänne katsomaan huudon syytä! Dagmar läksytti naisia samalla silmäillen ja yrittäen ymmärtää, mitä nämä touhusivat. Kummallista vouhotusta.. Kepillä söhitään kuin vailla järkeä...

- Mikäs täällä sitten on hätänä? Samassa kuului nimismiehen ääni oven suusta. Amanda! Fia! Mitäs peijoonia te touhuatte...! Mitä...? Ja Calle silmäsi Dagmaria, joka hänet oli käskenyt kiireesti paikalle luullessaan naisten olevan ryöstön kohteena.  Vai tällaista peliä.. Calle iski silmää Fialle katsoessaan Amandan pelaamista toisella silmällään...

- Hyvinhän se osaa pelata, Calle mutisi itsekseen tyytyväisenä ja oli mielissään, sillä hän tiesi nyt mitä pitkinä talvi-iltoina voisi alkaa harrastamaan. Samassa hänen silmiinsä osui jokin Amandan takaa...

- Hyvät hyssykät, Calle henkäisi. Eikös se juuri ole... ? Onpa hyvinkin.. Kyllä... Kaikki nuo jalokivet samovaarin kyljessä. Tuon samovaarin kuvan minä olen nähnyt, olenpa hyvinkin... Hmm.. Vai niin...

Callen katse kiersi huoneen uudistunutta ilmettä tarkkaillen ja silloin hän huomasi jotain pilkottavan Fian lattialle heittämänsä hartiahuivin alta...

- Mikäs se siellä sitten on? Calle asteli esineen luo.

- No niinpä niin, Calle puuskahti. Tässä se on! Tätä on etsitty miesväen voimalla pitkin Venäjää... Tässä se sitten on, omien silmieni alla lähes kotiovellani! Nyt se pehtoori joutuu sellaiseen puhutteluun...! Sekö on se murhaa...?Calle uhosi itsekseen unohtaen samassa huoneessa olevat naiset tyystin.

- Mitäs se pehtoori on tehnyt? Säikähti Fiakin silloin Callen keskeyttäen ja Calle tajusi malttaa mielensä. Niin, Fia! Voi surkeus... Ja Amanda...!

- Juu, nauraa räksytti Dagmar. Kannattaa sitä "pehtooria" käydä puhuttelemassa ja heittää mokomat aseet pois ennen kuin paljastuu murhaa...

- Pehtooriko? Se mitään ole tehnyt! Amanda puuttui puheeseen. Uskovainen mies! Päästänyt jonkun murtovarkaan kynsistään ja antanut aseet Erikille, jotta tämä myisi ne eteen päin. Mutta mitäs se meidän Erik saisi tehtyä ja ajallaan hoidettua. Kotiinkaan ei pääse, kun laiva kelluu jäissä! Vaikka miehistö voisi ottaa airot käsiinsä ja soutaa menemään. Niin sitä ennenkin kaleerilaivoissa tehtiin...

- Vai kaleerilaivoissa, Dagmar hörähti, mutta Callen silmäyksen nähtyään hän ei jatkanut lausettaan.

- Tsot tsot, toppuutteli Calle Dagmaria ennen kuin naisten kesken puhkeaisi silmitön riita, jollaisia hän oli ajoittain joutunut selvittelemään. Olen kuullut, ettei Erikin laiva ole ainoa jäihin jäänyt. Laivoja on useita kymmeniä jäissä kiinni!

- Niin paljon laivoja! Fia katsoi silmät pyöreinä Callea. Se mahtoi olla upea näky!