Talon hidasta valmistumista aikansa katseltuaan päätti Dagmar ottaa ohjakset omiin käsiinsä. - Eihän tässä ole mitään laitaa, ettei tavaroita saa, jotta yhden talon saa asumiskelpoiseksi, hän puuskahti monena iltana. Ei ole saranoita, ei ole listoja, ei ole ripoja oviin! Mitähän vielä? Kylmä asunto talvella? Ei käy laatuun! Minun on päästävä tähän taloon keinolla millä hyvänsä! Lämmitys on laitettava, lattiat korjattava. Täytyy tapetoida, huonekalujen hankinnoista puhumattakaan!

1247074378_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niin Dagmar pisti vierailuhatun päähänsä ja lähti etsimään kesäkassiaan. - Hmm, kukahan hortensiani kastelee? En voi päästää tänne ketä hyvänsä kukkiani hoitamaan! Dagmar puhelee.

1247074283_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

-Pärjäisiköhän kukkani jos lorauttaisin niille ruukun täyteen vettä? Niin varmaan on parasta ja toivoa, ettei matkani kestä liian kauan! Näillä nykyajan menopeleillä, kun ei voi koskaan tietää, mitä välillä sattuu! Kuten silloin kun enoni lähti matkaan pääkaupunkiin ja hevonen pillastui jostain kumman syystä ja katkaisi kinttunsa... Jäi enovainaan reissu tekemättä! Hevostaan kun suri, hupsu kun oli. Ja isänsä oli sanonut, että nyt saadaan hyvää lihaa pöytään! Siinä meinasi mennä välit ikuisiksi ajoiksi poikki. Mutta hevonen kyllä syötiin, selvä se, vaikka muuta enolle oli kerrottu syötävän.  Niin, niin! Olenkohan minä soittanut ketään itseäni hakemaan...?

1247074332_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Dagmar seisoi eteisessä lähtövalmiina matkatavaroineen ja päätti odotella noutajaansa. - Eiköhän sieltä joku sentään saavu, kun aikani odotan!