Lilin Ranskassa olevan viinitilan, Leijonaritarien Linnan, valmistuttua laitoin tietokilpailumuotoisen kyselyn. Siihen jätettyjen vastausten perusteella pystyin hahmottamaan, miten hyvin lukijat ovat pysyneet kärryillä juonessa ja onko tarinalla ylipäätään lukijoita. Vastaaminen vaati hieman naputtelua, muutakin kuin omien yhteystietojensa jättämistä, sillä haluan nimenomaan palkita henkilöitä, jotka ovat pitkään seuranneet tarinaa ja ovat uskollisia lukijoita.

Tänään on se päivä, jolloin vastausten jättämisen aika päättyi.

Sinne ei ollut arvatenkaan kovin moni kommentoinut, joten päätin palkita heidät kaikki viitseliäisyytensä vuoksi, kuitenkin niin että tarinaa pisimpään seuranneet ja vastauksiin paneutuneet saavat hieman paremmat palkinnot. 

Lotte on ylivoimaisesti kauimmin tarinaani seurannut, jo edellisestä blogista, Nukkekoti Kuuralehdosta alkaen. Minä jopa muistan muutamia hänen kommenttejaan, niin paljon hauskaa seurasi joistakin hänen sanomisistaan itsellenikin.

Lotte saa palkinnoksi bunkataulun, Reutterin peilin ja omatekoista keramiikkaa ja ehkä jotain muutakin näpertämääni.

Heidi ja Marjukan minit pääsivät jaetulle 2-sijalle. Heille molemmille lähtee Reutterin kukkavaasi sekä omatekemäni keraaminen astia, saatanpa katsoa jotain muutakin pehmikettä kuoren sisälle.

Äiti Suurestamaailmasta pääsi 3:lle sijalle ja lahjon häntä myös jollain tekemälläni tavaralla. Hän on vastikään löytänyt tien blogiini.

AinoS ja Sirkka olivat jättäneet kommentin ja tykkäävät enemmän katsella sisustuskuvia. Kiitokseksi myös heidän vaivautumisestaan vastauksen jättämiseen lähtee joku yllätyskuori matkaan!

Kannatti siis jättää kommentti vaikkei ollutkaan mitään varmuutta palkinnosta. Mutta eihän se ole varmaa silloinkaan kun voittaja arvotaan. Tällä kertaa vaivannäkö palkitaan, kuten lupasin hieman vihjaillen.

Vastauksissa huomasin myös erään seikan Kuuralehdon tarinaan liittyen, että eräs juonen osa on jäänyt epäselväksi tai pyydettyäni vastaamaan lyhyesti, sitä ei oltu katsottu merkitykselliseksi. Mielestäni se seikka tarinassa on kuitenkin erittäin merkityksellinen, mutta en sitä koskaan suoraan ole kertonut. Asia on ikään kuin pitänyt lukea rivien välistä. Siispä jossain vaiheessa täytyy selventää tämä olennainen sukulaisuussuhde.

Ja kaikki, joiden nimi on tuossa mainittu, laittakaa osoitteenne sähköpostiini kuranja ät hotmail piste com

Laittelen kuvat lähtevistä paketeista huomenna blogiin jos ehdin ja lähetän ne siitä eteen päin heti tällä viikolla.