Pohjan perukoilla oli talvi yltynyt näyttämään voimansa lumituiskujen, kylmyyden ja tuulen täydellä voimalla. Fia, joka rakasti ihania vaatteita ei osannut kuvitellakaan pukeutuvansa villapaitaan puhumattakaan villahousuista. Eihän sellaisia tunnettu Ranskassakaan, mistä hän oli palannut kotiinsa vain pari vuotta sitten oleiltuaan siellä sentään pitkän tovin. Miten Fia nyt kaipasikaan takaisin Ranskaan! Ainakaan siellä ei olisi tarvinnut paleltua ulkonakaan sisällä paleltumisesta puhumattakaan.  Amanda sai tilaisuuden hankkia Fialle lämmintä vaatetta, kun sattui voittamaan palkinnon, ja sai itse päättää mikä palkinto olisi.

Niinpä Amanda kirjoitti viestin Tippaliisalle, joka palkintoa oli toimittamassa ja kertoi mitä hän toivoi saavansa. Palkinnon saavuttua Amanda ei malttanutkaan antaa kaikkea tyttärelleen, sillä kylmä se oli hänelläkin ja punainen palmikoin kuvioitu neuletakki oli aivan liian houkutteleva tyttärelle annettavaksi. - Ei se hupakko tätä pitäisi kuitenkaan, Amanda mietti ja puki saman tien neuleen ylleen. Ai, kuinka ihanasti se lämmittikään hänen käsivarsiaan ja hartioitaan.

Amanda katsoi sopivaksi ottaa itselleen myös paketissa tulleen neuletakin värisen hartiahuivin. - Fia! Amanda huuteli. Tulehan jo näyttämään saamaasi lahjaa! Sillä vastoin Amandan luuloa paketissa oli ollut yltä kyllin vaatetta heille molemmille jaettavaksi. Olivathan vaatteet sentään hänen ansiostaan heille saatu, joten Amandan mielestä oli oikeus ja kohtuus, että hän sai paketista kaksi vaatetta.

- Tämä on oikein ihana, Fia saapui huoneeseen uudenuutukainen hartiahuivi ympärilleen kiedottuna. Olenkin useasti huomauttanut Erikille, että meidän pitäisi saada takka tähän huoneeseen, mutta taitaa sellainen kaikua kuuroille korville, kun Erikistä on kysymys. Parempi siis onkin pukeutua lämpimiin vaatteisiin, jotta tarkenee.

- Pikku-Gretan mekkokin on täydellisen sopiva ja niin suloinen, Fia näytti tyttöä äidilleen. Kunpa Greta ei kasvaisi ikinä isoksi. Minusta on niin mukavaa, kun on pikkulapsi talossa.

- Niin sinä oletkin ehtinyt muutaman hankkia, toisin kuin minä, jolla on vain sinut, Amanda vastasi katsoen Fian pöydälle asettamaa kuopustaan. Mutta lapset kasvavat, se on luonnonlaki etkä sinä sille mahda mitään, Amanda jatkoi. Viidessä lapsessa on yllin kyllin työtä niiden kasvettua, hän lisäsi ikään kuin huomaamattaan varoitukseksi.

- Mutta nyt vasta huomasin, että huoneessa on uusi sohva! Huudahti Amanda keskeyttäen mietteensä. Sohvaa se taisi huone kaivatakin. 

- Hmm, Fia hymähti sohvaa katsoen. Takkaa minä olisin tuohon paikkaan huonetta kohta enemmän kaivannut kuin sohvaa, mutta meneehän se noinkin. 

- Ehkä on turvallisempaa, kun talossa ei ole takkaa, Amanda vastasi katsahtaen tytärtään.

- Mukavalta tässä tuntuu istua, Amanda kokeili istuutuen uudelleen sohvalle. Kyllä sinun kelpaa, kun Erik on niin avokätinen hankkimaan kalusteita kotiinne. Muistan vielä, kun kotinne oli lähes tyhjillään. Ei kalusteen kalustetta ja itsekin olitte Ranskassa ja minulla oli vain Samuel ja Juulia seuranani. Silloin Herbert sairastui ja kuoli. Voi, siitä on niin kauan...

- Mutta nyt sinulla on Calle miehenäsi ja se on hyvä asia, Fia totesi. Minulla on muuten tulossa yllätys Erikille ja uskon, että se tulee miellyttämään myös Callea. Ajattelin, että he kaipaisivat jotain yhteistä tekemistä. Minun pitääkin näyttää sinulle... Katsopas muuten, mitä löysin romujen seasta, Fia jatkoi pulputtamistaan, niin että unohti samantien, mitä hän oli aikonut äidilleen näyttää

- Löysin tuollaisen kukkapöydäksi sopivan pylvään, Fia näytti. Sitä piti hieman maalata. Kumma, että se olikin kaikenmaailman romujen seassa, ja se oli kullanvärinen ja siinä oli jotain lasihelykoristeita. Maalasin ne kaikki lasihelyt piiloon, vaikka saattaa ne hieman tuolta alapuolelta pilkistää, jos oikein tarkasti katsoo.

- Kummallista tosiaan. Kuulostaa hieman erikoiselta kapineelta. Mikähän se oikein alunperin on ollut? Lasihelyjä? Etteivät ne olleet jotain muuta..? Kullanvärinen? Mitähän sinä olet mennyt tekemään, kun maalasit sen? Amanda pohti, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt pylvästä romuvarastossa. Olet tainnut hakea siihen kukan minun keittiöstäni, hän huomautti päätään puistellen.

- Laitoin Tippaliisalle meidän molempien puolesta hieman vastalahjaa, Amanda sanoi kuvaillen Fialle lähettämiään tavaroita, mutta Fian ajatukset harhailivat muissa asioissa eikä hän kuullut äitinsä puheista, mitä kaikkea tämä oli sanonut lähettäneensa, koska jäi miettimään, mikä mahtoi olla seinävaate. Seinävaate? Outoa, päätti Fia ja antoi asian olla. Hän lähetti kuitenkin mielessään suuret kiitokset Tippaliisalle heidän saamistaan vaatteista ja mietti, kuinka kauniisti punainen väri oli hänen äidilleen sopinut.