Dagmar oli palannut takaisin matkaltaan ja rientänyt katsomaan, olivatko hänen etelästä ostamansa kalusteet selviytyneet ehjinä kotiin.
Keinutuolinsa hän löysi ihan kunnossaolevana.
Dagmar istahti lepuuttamaan jalkojaan samalla kun silmäili ympärilleen, miten remontti oli edennyt hänen poissaollessaan.
- Mitä ihmettä! Hän huudahti. Ovatko ne riettaat remonttimiehet kallistaneet pulloa täällä! Ei ihme, että kakluuni vieläkin odottaa luukkujaan! Talvi pukkaa päälle kovaa vauhtia enkä pysty lämmittämään taloani. Tästä ne katalat konnat saavat vielä kuulla! Tai .. Hmm.. jos en ole tietääksenikään... Saisin ainakin taloni valmiiksi Kuuralehdon väen tietämättä, mutta unohtaisin maksaa remonttimiehille kuukausittaisen luvatun palkkion.. Jos maksankin vasta kun koko talo on valmis?
- Täällä sentään voin jo uuniani lämmittää ja kahvit keitellä, Dagmar totesi keittiössään.
Dagmar kantoi kahvikuppinsa ruokasalin puolelle, missä hänellä oli talon ainoa pöytä. Epähuomiossa hän kattoi pöydälle kahdet kahvikupit. - Olenpas minä hassu! Hän naurahti. Eihän tänne tietenkään kukaan tule kaverikseni kahvia hörppimään.
Samassa Dagmar kuuli jotain...
- Kas! Onhan minulla täällä kaveri, hän naurahti. Siili on tehnyt pesänsä talooni. Etkös ulkona viihtynyt, kuomaseni? Pääset kyllä myöhemmin pihalle asumaan, kunhan sieltä saadaan metsää raivattua. Meinasiko kettu syödä sinut? Vai kohtasiko sinut Lumikenttien kutsu?
(Kiitos, ruusupioni, tästä ihanasta lahjasta)
Kahvit nopeasti hörpittyään Dagmar rientää laittamaan ostamansa kirjat hyllyyn.
Kirjoja onkin suuret määrät. Kaikkia Dagmar ei saa mahdutettua hyllyyn. - Kyllä nyt kelpaa sivistystä jakaa kylän lapsille. Tästähän tuleekin heille oivallinen koulu. Kunhan saan vielä hieman lisää tarvikkeita, niin pääsevät lapset opintielle. Kai minun täytyy palkata ihan oikea opettaja kouluun. Enhän minä enää ehdi itse koulua pitämään, kun kaupan avasin! Kahta työtä sentään minäkään kykene tekemään... Eikä kauppaa voi öisin auki pitää. Nukkuakin täytyy. Mutta eivät lapset kuitenkaan kesällä kouluun tule, joten on minulla vielä aikaa pohtia asiaa.
- Matto ei tietenkään tule luokkaan, Dagmar puheli itsekseen.
Dagmar tarkasteli mattoa tarkemmin. - Ei parane tätä lasten jalkoihin laittaa tallattavaksi. Pilaisivat mattoni kuraisilla kengillään. Minun täytyy löytää sille toinen paikka, Dagmar jatkaa mietteitään. Nopeastipas se matto kuitenkin valmistui. Eihän tästä ole kuin muutama päivä, kun vein kuteet matontekijälle. Taidan tilata lisääkin mattoja samalta tekijältä. Oli niin nopea toimitus. Mutta mitäs kummaa tuolta nyt kuuluu...!
Dagmar riensi äänen suuntaan eteiseen katsomaan... Ja hän näki silmiensä edessä ihmeen. Linnunmuna oli juuri kuoriutumassa...
Kohta olikin rääpäle jo jaloillaan seisomassa...
Rääpäleen viereen kipitti toinen, jolla oli jo höyheniäkin ilmaantunut...
Siinä pörhistellessään höyheniä irtosi lattialle linnun viereen.
- Äläs nyt lintuparka, Dagmar jutteli. Vasta olet höyhenesi saamassa. Varo oikein itseäsi nykimästä, ettet menetä kaikkia sulkiasi!
- No, kyllä sinusta alkaa lintu muodostua!
- Oikein on hienot pyrstösulat! Dagmar ihasteli.
Ja aivan kuin ymmärtäen Dagmarin puhetta lintu kääntyi ja näytti pyrstöään.
Höyhenpeite kasvoi silmissä ja Dagmar katsoi linnun muodonmuutosta ihmetellen.
Linnusta muodostui monivärinen. Siinä oli Korkeasaaren punaista kahden muun värin lisäksi.
Myös nokka kasvoi linnulle. - Nytpä kykenet siemeniä nokkimaan, jotta selviät hengissä, Dagmar totesi.
Lopuksi jalkoihin muuttui linnunkeltainen väri.
Dagmar tuijotti kahta lintua ihmeissään, mutta hyvillä mielin. - Onpas mukavaa saada kavereita! Saatte toki jäädä talooni asumaan. Minä luulen, että meillä on oikein hauskaa. Varsinkin sitten, kun lapsetkin aloittavat koulun. Saavat lapsetkin opetella oikeiden lintujen hoitamista. Mikäs sen hyödyllisempää ja kasvattavampaa voisi ollakaan.
- Sinä tarvisit toki vielä muutaman höyhenen lisää!