Dagmar luuli työmiesten palanneen jatkamaan remonttia ja hän nousi portaat katsoakseen, mistä hänen yläkerrasta kuulemansa äänet johtuivat.

Samaan aikaan alakerrassa tapahtui jotain...

Nimittäin eteisessä syttyi valo...

Dagmar asteli yläkerran tyhjillään olevaan huoneeseen katsoakseen olivatko työmiehet kenties siellä. Mutta huoneessa ei ollut ketään.

Dagmar meni vastapäiseen huoneeseen, joka näytti olevan muuttumassa keittiöksi.

Dagmar kuuli jotain huoneesta, josta juuri oli tullut. Palattuaan huoneen ovelle, hän huomasi lattialla linnun sulkia. - Kas, hän sanoi. Mistähän nuo ovat peräisin? Asuuko talossani lintu? No, sehän selittää äänet. Ei se ollutkaan kuvittelua...

Dagmar palasi huojentuneena keittiöön istahtaen tuolille. Hän otti tuolilla olleen pitsiliinan syliinsä. - Äitini liina! Hän huudahti. Minä laitankin sen pöydälle, kunhan vain saan pyöreän pöydän hankittua.

Samalla Dagmarin katse tapasi hellan takaseinän. - Mitä! Hän huudahti. Eikö tuo seinä juuri äsken ollut ihan kesken? Eivätkö tiilet lojuneetkin lattialla? Eikä tuo kirnu äsken ollut tuossa. Ei totisesti! Kuka pelleilee kanssani?

Dagmar meni takaisin alakertaan ja katsoi  kattokruunua. - Eihän se ole ollenkaan se sama, jonka näin täällä aiemmin! Hän katseli lamppua kummissaan.

Samassa lamppuun syttyi valo..

- Merkillistä, Dagmar tuumasi lamppua katsellessaan. Miten kummassa siinä voi olla valo ilman hehkua?

Dagmar kiirehti pois huoneesta jäämättä ottamaan selvää, mikä lamppua vaivasi. Hän halusi selityksen talossa tapahtuviin outoihin asioihin. Ei kai kaikki sentään voinut olla mielikuvituksen tuotetta? Oliko hän oikeasti ollut liikaa yksin ja kuvitteli asioita? Vai tapahtuiko tämä oikeasti?

Hän aikoi käydä vielä yhdessä huoneessa ennen poistumistaan talosta tarkistamassa erään jutun, mikä oli jäänyt vaivaamaan hänen mieltään...

Huone oli tyhjä, vaikka hän oli muuta epäillyt.  Dagmarin poistuttua talosta myös sen huoneen lamppuun syttyi valo...