Erik asteli kohti pirttiä, josta oli tuleva koti hänen Emilie-siskolleen.

Pirtin ovella hän puisteli päätään ja mutisi: Mitä minä onneton meninkään hädissäni lupaamaan? Aioinko tosissani kunnostaa tästä asunnon siskolleni? Enhän minä osaa rakentaa enkä korjata mitään! Kylläpäs sattuikin sopivasti, että nimismiestä tarvittiin pitäjällä. Yksinkö se luulee minun tälle jotain tekevän?

- No, tässä on minun osuuteni! Erik puuskutti hikisenä tovin kuluttua. Jatkakoon Calle, mitä hän sitten ikinä osaakin tehdä. Luulenpa, ettei sekään mies ole vasaraa ja kirvestä kädessään milloinkaan käyttänyt muulloin kuin ihmetellessään, mitä niillä saisi aikaiseksi!

Samassa Erik kuuli ulkoa puhetta ja hän riensi ikkunaan. - Kas, pitäjän miehiä ohikulkumatkalla. Taidankin kysäistä heiltä...

Kohta Erik kopisteli sisään seurassaan kourallinen miehiä, jotka sanojensa mukaan kyllä osasivat mökin kuin mökin kunnostaa. Kunhan vain sanotaan, mitä tulisi tehdä. - No, tämä seinä ainakin tulee kunnostaa, Erik näytti. Näyttää aika kurjalta. Ottakaa huomioon, että tähän muuttaa naisihminen, joten hieman kauniimpaa jälkeä olisi hyvä saada aikaiseksi.

Muutaman päivän päästä Erik kävi vilkaisemassa töiden edistymistä. Hän nyökytteli tyytyväisenä nähdessään vaalentuneen seinän. - Oikein hienoa jälkeä, miehet, hän kiitteli. Jatkakaa samaan malliin vain. Voitte pitääkin  viikonlopun vapaata. Palatkaa maanantaina takaisin työhön.

Nimismiehen saavuttua katsomaan, oliko Erik saanut mökissä mitään aikaiseksi, hän hämmästyi katsoessaan pestyjä ja hiottuja seiniä. - Enpä olisi heti Erikistä uskonut... Enpähän totisesti, Calle murahteli. Näköjään ei ole koiraa karvoihin katsomista. Hmm hmm... Seuraavana taitaakin vuorossa olla leivinuunin uusiminen. Vanha oli niin pieni ja mitätön avotakka, ettei sen lämmöllä tule talvella toimeen ollenkaan. Jospa kutsuisin muurarin tekemään oikein kunnon uunin, jossa rieskat ja leivätkin voidaan leipoa vaikka koko kylän väelle, jos niikseen tulee.

- Uunissa tulisi olla valurautaluukku, Calle päätti. Eikä koristeetkaan lie pahasta, jos niitä hieman olisi. Ainahan se olisi kauniimpi katsella.

- Luukussa saisi olla muutama ilmanvaihtoreikä, mistä tuli loimottaisi iltahämärissä, Calle haaveili. Ja leivinuuni taas... Se saisi olla valkoinen, vaikka semmoinen taitaa aika äkkiä nokeentua...

Tuumasta toimeen, ja pian oli muurari käynyt leivinuunin paikoilleen muuraamassa. Leivinuunista tuli juuri sellainen kuin Calle-nimismies oli mielessään kuvitellut. Ehkä jopa hiukkasen parempikin, hän hymyili mielissään.

Taas muutaman päivän kuluttua saapui Calle-nimismies mökille, missä tiesi Erikin olevan työn touhussa. Calle katsoi ympärilleen ja huomasi matot lattialla, tauluja odottavan ripustamista ja lasten vetokärryn lattialla.

- Nuo ovat naisten tuomia kotkotuksia, Erik selitti Callelle.

- Fia halusi auttaa saamaan kodikkuutta ja laittoi verhot myös ikkunaan, Erik lisäsi. Tosin taisi Amanda ne ommella.

- Kyllä tänne voi jo muuttaa asumaan, huomautti Erik Callelle.

Calle katsoi pirttiä ja katse pysähtyi leivinuuniin. - Ainakin uuni pitää heidät lämpimänä, hän mietiskeli.

- Koristuksia tänne on kannettu yltä kyllin, Calle tuumasi vakavana.

- Ja onpahan jokunen astiakin löytänyt tänne entisöityyn hyllykköön..., Calle jatkoi.

- Mutta ymmärrätkö, hyvä mies, että katosta on poistettu kattoparrut, joiden tehtävä on tukea kattoa, Calle puuskahti vakavana. Ne ovat siis hyvin tärkeät kapistukset, jotka on hetimmiten laitettava takaisin. Ja huomasin, että hirsien raot ovat väljät. Niistä tuiskuaa lumi sisälle talvella ja viima palelluttaa torakatkin. Raot pitää tilkitä, Calle vaati. Sinun on paras mennä metsään keräämään sammalta ja jäkälää ja mitä nyt löydätkin, ja aloittaa saman tien. Minun pitää valitettavasti lähteä. Velvollisuudet kutsuvat...

Iltahämärissä Erik palasi mökkiin parin sammalämpärillisen kanssa. - Että kerkesinkin jo lähettää ne miehet tiehensä, Erik puhisi. Mitä tämä tällainen rakentaminen on, mikä jää puolitiehen? Kehtasivatkin vetää minua nenästä, vaikka maksoin niille kunnon palkan... No, kunnon ja kunnon... Tämähän oli niille aivan ylimääräistä tuloa.

- Vai että ruohoa hirsien väliin? Sammalta ja jäkälää? Erik kummasteli nimismiehen antamaa määräystä. Onkohan tämä oikein järkevää? Ainakin tässä menee ikuisuus ennen kuin olen tilkinnyt joka raon!  Mitenkähän lapsilta käyttäisi samainen homma? Heille ei tarvitsisi edes maksaa. Nooh, ehkä tikkunekku mielihyvää antamaan. Taidankin lähteä katsomaan, missä lapset ovat.