Metsäkorven kartanossa oli vietetty hiljaiseloa koulun loppumisesta alkaen.

Kartanon huoneet olivat hiljaisia. Kukaan Dagmaria lukuunottamatta ei siellä liikkunut. Dagmar mietiskeli jo, pitäisikö aloittaa kesäkoulun pitäminen, jotta elämää olisi ympärillä, vaikka toisaalta hän nauttikin hiljaisuudesta.

Tekemisen puute sai aikaan sen, että viimeinenkin valo asennettiin kolmannen kerroksen porraskäytävään, missä sitä oli kovasti kaivattu. Väreiltään lamppu ei Dagmarin mielestä sopinut parhaimmalla mahdollisella tavalla tilan tapetteihin, mutta Dagmarilla olikin mielessä laittaa tilaan kirkkaita värejä. Ja olihan vihreä punaisen vastaväri, oli hän joskus oppinut.

Kolmannesta kerroksesta portaat noustuaan pääsee - kuinkas ollakaan - pihamaalle!

Kaikessa kiireessä ja touhussa lasten riennettyä kesälaitumille, oli Dagmar laittanut hameensa pyykkiin, eikä hän tiennyt, oliko hame tullut jo pestyksi, sillä koko vaate oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! Dagmar oli näin ollen pakotettu ottamaan käyttöönsä ullakolta löytämänsä Aaron-veljensä housut, jotka onneksi sopivat hänelle kokonsa puolesta. Muutoin Dagmar ei halunnut kenenkään näkevän häntä housuihin pukeutuneena, joten hän oli linnoittautunut sisälle, mistä ei tullut näyttäytymään ennen kuin tiesi ettei kukaan häntä näkisi miesten vaatteissa.

Dagmar oli heti kevään tultua suunnitellut laittavansa pihamaan kuntoon ja rakennuttaa sinne kasvihuone. Työmiesten lähdettyä juhannukseksi ansaittuja vapaita vietttämään, Dagmar uskaltautui pihalle tarkastelemaan miesten aikaansaannoksia. Kasvihuone oli jo hyvällä mallilla ja pihamaalla lojui kasassa tulevat aitatarvikkeet.

- Ovatpa he huolimattomasti jättäneet kasvihuoneen ikkunat! Dagmar huudahti nähtyään rakenteisiin nojaavat lasit. 

Dagmar kömpi sisään kasvihuoneeseen todeten, että oven karmi oli liian matalalla. Hän joutui kumartamaan päätään, ettei löisi otsaansa kamanaan.
- Kuinka lyhyitä ne miehet oikein ovatkaan, kun eivät osaa laittaa tarpeeksi korkeaa oviaukkoa! Hän moitti. Toisaalta, jos laittaisi koululaiset hoitamaan kasvihuonetta, hänen ei tarvitsisi niin usein itse tulla sisälle. Ja oikeastaan, haittasiko matala oviaukko ketään muuta kuin häntä itseään? Päätä kumartaen siitä pääsi joka tapuksessa sisälle.


Dagmar mittaili katseellaan kasvihuonetta. - Tuohon mahtuu tomaatit, tuohon kurkkuja..., hän mietiskeli.


- Sepäs vasta onkin kaikille Kuuralehtolaisille pieni yllätys, kun saan kasvihuoneen valmiiksi ja kutsun heidät katsomaan hyötypuutarhaani! Dagmar maalaili hyvillään.