1330688514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Amandan talon kivijalassa oleva kellaritila oli jaettu puolekis ja perälle oli rakennettu sauna, koska Amandan talossa ei ollut minkäänlaisia pesutiloja kylpyhuonetta tietenkään lukuunottamatta. Saunassa pystyi nyt myös pyykit pesemään ja seinänviertä kulkemaan perälle ruokavaraston ohitse. Käytävälle jäi hieman huonosti tilaa imurille, mutta Amandan mielestä imuri sai olla siinä. Siitäpä se paremmin käteen tarttuisi ja käytetyksikin tulisi.

1330689345_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Varastotilan ja saunan väliseinän jatkeeksi Amanda pyysi rakennusmiehiä tekemään oven, joka liukuisi sivuun ja jonka läpi näkisi. Miehet eivät olleet moisesta ennen kuulleetkaan ja rapsuttelivat kynällä päätään pohtiessaan kummallisen oven toteutusta.  Lopulta he saivat kuin saivatkin oven apikoilleen ja heidän kummastukseskseen ratkaisu oli oikein toimiva. Kyläläiset naureskelivat kuultuaan Amandan läpinäkyvästä saunan ovesta, joka ei auennut normaaliin tapaan saranoiden varassa vaan työnnettiin sivuun kiskojen avulla. - Olen aina sanonut, että se Amanda on kyllä hieman outo, supisivat kylän akat toisillensa. - Läpinäkyvä saunan ovi! Tirskui joku. Amanda ei ollut tietääkseenkään puheista, jos niitä ylipäätään kuuli. Hän oli tyytyväinen oveen ja se riitti.

1330688818_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

kellarin käytävän varrella oli matala työtaso, jonka päälle saattoi laskea tavaraa, jota oli kellarin hyllyiltä hakemassa. Amandalla oli pöydälle unohtunut muutama appelsiiniviipale.

1330688685_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saunan oven viereen oli nostettu iso perunasäkki ja pöydän alle työnnetty kurkkuja täynnä oleva laatikko.

1330688634_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyllyt Amanda oli saanut melkoisen täyteen säilykkeitä ja muuta ruokatavaraa.

1330688352_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lattialla oli isossa padassa suolattuja kaloja, joita Calle oli onkinut. Hänen kumisaappaansa Amanda jätti tyhjän ämpärin viereen. Siitäpä saappaat voisi pistää jalkoihinsa marjametsälle lähtiessä, ellei niillä aiemmin olisi käyttöä. Marjaämpärikin ammotti tyhjillään. 

1330688313_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Amanda silmäsi taakseen lähtiessään kellarista ja pysähtyi hetkeksi ihailemaan näkemäänsä. Pienempi kellari oli ollut oikein hyvä ratkaisu, ja nyt hänellä oli vielä oma saunakin! Ja niin hän lähti nousemaan portaat ylös keittiöönsä, jossa oli hieman työtä tehtävänä.

1330689436_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuuralehtoon oli nimittäin saapunut mosaiikkilähetys kaukaa etelästä (Kiitos, Maarit! Nämä ovat Wooperin perintöä, joten otin ne suurena aarteena vastaan ja käytin viimeistä murua myöten, kuten kuvasta näkyy, mitä askartelupöydälle on jäänyt jäljelle. Eikä tarvinnut kauan miettiä, kun oivalsin, mihin mosaiikki pitää käyttää)

Amanda siis teetti keittiön ja ruokakellarin työtasoihin uudet pinnat.

1330689461_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uusitut tasot miellyttivät Amandaa, joten hän pyysi lopuista mosaiikeista päällystämään myös ikkunalaudan.

1330689483_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saumauksen jälkeen keittiö oli jäänyt hieman hujan hajan.

1330689502_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Amanda istahti pöydän ääreen ihmettelemään, ettei ollut vieläkään kuullut miehestään mitään. Minne tämä oli kadonnut? Taivaan tuuliinko? Amanda päätti, että mies saisi kuulla muutamat painavat sanat kunhan joskus saapuisi kotiin.

- Hoh hoijaa, hän haukotteli hieman väsyneenä, sillä vieressä odottava raivaus- ja siivoustyökin näytti ylitsepääsemättömältä urakalta. Ja kukapa sitä hänenkään keittiötä oli näkemässä ja vaikka olisikin, kenelle se kuului, missä kunnossa se oli? Toisaalta Amanda tiesi, että saisi hyvin aikansa kulumaan järjestellessään paikat kuntoon ja ilahduttaisi siisti keittiö häntä itseään ainakin. Sitten voisi palkita itsensä hyvillä päiväkahveilla.