Leijonaritarien salista ulos päästyään Korina jatkoi juoksemistaan niin kauan, että saapui suoraan torille, minne sadonkorjaajat olivat tuoneet sen vuotisen satonsa.
Korina pysähtyi suu apposen auki katselemaan korjattua satoa.
Tarjolla oli mehukkaita vesimeloneita, omenia, tomaattia, kurkkua...
Oli avokadoja, viinirypäleterttuja ja niin suuria porkkanoita, ettei Korina milloinkaan ennen ollut nähnyt. Ne olikin sen vuoksi leikattu viipaleiksi, muuten eivät olisi menneet kaupaksi.
Korina päätti ostaa kaikkea makkarasta ja kananmunista alkaen.
Eikä hän unohtanut koristaan appelsiineja sen enempää kuin chiliäkään. Vieläpä raparperiä oli jokunen maanviljelijä kasvattanut.
Toriostoksineen Korina palasi takaisin Leijonaritarien linnaan hiipien hiljaa keittiöön. Korina oli luullut tulleensa töihin viinitilalle, mutta äskeinen tutkimusmatka yläkerran saliin paljastikin talon salaisuuden.
Korina silmäsi keittiössä ympärilleen kuin tutkien näyttikö siellä kaikki tavanomaiselta. Hellan ympäristö oli kuin minkä tahansa tavallisen talon keittiössä.
Likaiset astiat kertoivat siitä, että talossa oli ihmisiä, jotka tekivät normaaleja arkiaskareita.
Talossa oli asuttu pitkään, siitä kertoivat vanhat kupariastiat. Korina otti ison lasipurkin ja säilöi siihen torilta ostamansa omenat.
Hän täytti kerrostarjottimen hedelmillä ja maisteli itsekin hieman kaikkea, sillä hänelle oli tullut kova nälkä pelästymisensä jälkeen.
Korina otti vesimelonia ja laittoi sen tarjottimelle leikatakseen siitä itselleen palasen.
Mutta malttamattomana ja nälkäisenä hän ahmaisi suupalan suoraan lohkosta.
Hän paistoi myös itselleen muutaman kananmunan ja mietti pitäisikö hänen etsiä talon emäntäkin syömään. Etsintä jäi kuitenkin mietintäasteelle, sillä Korina ei halunnut mennä takaisin saliin, josta oli tullut, vaikka Lili olisi siellä ollutkin. Hän päätti luottaa siihen, että emäntä löytäisi keittiöön, sitten kun hänen tuli nälkä.
Etsimisen sijaan Korina päätti laittaa valmiiksi tarjottimille vähän jokaista lajia, koska ei tiennyt, mistä emäntä pitäisi.
Kiireessä hän unohti lähes kuoritun appelsiinin tarjottimelle.
Tyhjä tuoli houkutteli Korinaa istumaan...
... ja väsyneet jalat painoivat niin paljon, ettei Korina voinut estää itseään istuutumasta pöydän ääreen.
Hän päätti vain maistaa hiukkasen ennen kuin poistuisi pöydästä.
Salaatti maistui herkulliselta. Korina popsi mielin määrin, sillä syöminen sai hänet unohtamaan epämukavat aiemmin tapahtuneet asiat.
Isosta kannusta hän sai kaadettua vettä juomalasiinsa.
Ja niin vain kävi, ettei Korina muistanut ollenkaan talon rouvaa eikä mitään muutakaan hänen uppoutuessaan hukuttamaan huolensa ja täyttäessään kurnivaa vatsaansa.