Onnistuttuaan vihdoin joten kuten pakenemaan Kreikan maaperältä saaliineen ja seuranaan maasta pakeneva nainen, Erik suuntaa laivansa kohti länttä. Aikojen päästä hän saapuu Ranskaan, jonne hän on päättänyt naisen kuljettaa, sillä tämän tuomisessa Kuuralehtoon nimismiehen - hänen oman isänsä - silmien eteen ei olisi mitään järkeä.

Lili saisi siis oivan kotiapulaisen naisesta helpottamaan lastenhoitoa, mitä työtä Erik oli järjestänyt Lilille yltä kyllin lähes tietämättään. Erik voihkaisi kun muisteli asiaa, joka yhtäkkiä saavutti hänen tietoisuutensa. - Miten olen voinut sotkea näin elämäni? Hän vaikersi.

Erik saattoi naisen viinitilansa tyhjillään olevaan huoneeseen ja riensi kertomaan Lilille tämän saaneen apulaisen itselleen, mistä Lili oli oikein hyvillään. Olihan Lili ollut aikoinaan itsekin lastenhoitaja Erikin perheessä, ja nyt hän oli Linnanemäntä, jolla oli oma lastenhoitaja. Se oli sentään jotain se.

1323876862_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina, sillä se oli Kreikasta Erikin mukana paenneen naisen nimi, katseli itseään peilistä ja hymyili salaperäistä hymyä tyytyväisenä asioiden saamaan käänteeseen elämässään.

1323876682_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Tämä on siis minun huoneeni, Korina myhäili ja alkoi sijata vuodetta itselleen.

1323876745_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huoneessa saattaisi olla viileä huolimatta nurkassa olevasta kamiinasta, joten Korina oli hyvillään villapeitosta, jonka alla pysyisi lämpimänä joulukuun ja talven tulevina kylminä öinä.

1323876810_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hän laittoi ylimääräisen huoneessa olleen tilkkupeiton sänkynsä päälle ihaillen taidokasta työtä. Myös lämmin keltainen sävy miellytti Korinan silmää (kiitos, Eliisa!- koko huone sai inspiraation tästä peitosta, samoin kuin tarina!!)

1323876914_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina katsahti tulisijaa ja siihen kiinnittämäänsä pyhää kuvaa, jonka Erik oli Kreikasta salakuljettanut. Erikin tietämättä oli Korina takavarikoinut veistostaulun itselleen, sillä hän uskoi teoksella olevan itselleen enemmän merkitystä kuin Erikille, jolle kuva olisi ollut vain sotasaalis. Kuvan edessä Korina saattaisi pyytää suojelusta jumalattarelta ja hyvittää pahoja tekojaan tai ajatuksiaan. Tosin pahoja ajatuksia hän oli havainnut itsellään tosi harvoin.

1323877002_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samassa Korina huomasi huoneessa olevan keinutuolin.

1323877105_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oitis hän istahti lepuuttamaan jalkojaan ja tajusi huoneessa olevan myös lastenvaunut. - Hmm, Korina ymmärsi, taidan olla siis palkattu lastenhoitajaksi.  Mielenkiintoista...

1323877190_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- No ei paha juttu ollenkaan, hän tuumi ja katsahti vanhaa risaista mekkoaan, joka lojui sängyn päällä. Tuo kapistus saa jäädä muistuttamaan minua siitä, mistä olen tänne tullut.

1323877495_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina laittoi vanhan pukunsa seinälle naulakkoon ja silmäsi kiitollisena Madonnan kuvaa.

1323877273_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hän katseli ympärilleen ja huomasi peilipöydällä olevat pienet ikonit.

1323877385_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saman tien hän laittoi ne sänkynsä päätyyn ihmetellen niissä olevia kuvia. Ne eivät tainneet olla kovin uskonnollisia vaan muistuttivat lähinnä hallitsijoiden muotokuvilta. Korina kohautti harteitaan. Miksi Erik oli tuollaiset kuvat ottanut Kreikasta, hän mietti. Pyhien kuvat olisivat olleet paljon arvokkaammat.

1323879547_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pöydällä olevan hopeisen kannun viereen Korina asetti entiseltä isännältään ottamansa hopeiset kupit. Palvelijana ollessaan hän oli silloin tällöin vaivihkaa pistänyt omaan matkalukkuunsa yhtä sun toista. Eräältä perheeltä hän oli ottanut kullatun hiusharjan, jonka hän niin ikään jätti peilipöydälle. Täällä ei ollut merkitystä, vaikka talonväki näkisi hänellä olevat tavarat, sillä niiden alkuperää ei tietäisi Erik eikä talon emäntäkään. Lipaston laatikkoon Korina pudotti laukusta kultadrakmat, joita oli kertynyt iso pino pahan päivän varalle yhdestä jos toisestakin paikasta. Peilipöydälle Korina jätti myös arvokkaan pylväspatsaan, jonka oli monen muun esineen tavoin ottanut haltuunsa Erikin saaliista. Erikillä ei olisi mitään sanomista esineen omistajuudesta, koska kummallakaan heistä ei ollut toista suuremmat oikeudet esineeseen. Erik oli tällä kertaa kohdannut vertaisensa!

1323877594_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kurjaan kuntoon vuosien varrella päässyt talo oli ollut pitkään pelkkien kynttilöiden suoman valon varassa. Nyt kun taloon tuli uusi palvelija ja perheeseen kuului kaksi pientä jälkeläistä - Erikin omia! - päätti Erik asennuttaa viinitilalleen sähkövalot. Saisivathan hänen ranskalaisjuurensa omaavat poikansa joskus tilan itselleen, joten rakennuksen kunnostaminen ajanmukaiseksi sai Erikin mielessä aivan uuden merkityksen.

1323877924_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sähköjohtojen asentaminen piiloon katseilta ei tosin ollut helppoa, siksipä kaikki kalusteet oli tyhjennettävä huoneesta kunnostamisen ajaksi.

1323877757_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopulta valot saatiin huoneeseen ja peilin vieressä olleet kynttilälampetit saivat jäädä toimittamaan lähinnä koristeen virkaa huoneen uusien lamppujen tuoman valon myötä.

1323877676_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina alkoi olla melkoisen tyytyväinen huoneensa kodikkaaseen ilmeeseen.

1323878103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nopeasti hän meni kaapilleen tarkistamaan, ettei sieltä ollut kadonnut remontin aikana mitään tärkeää sähkömiesten mukaan, sillä hän ei voinut luottaa kehenkään.

1323879606_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tarkempi tutkiskelu ei osoittanut minkään puuttuvan. Siellä oli tallessa niin arvokas kultainen jalokivin koristeltu kruunu kuin kultavitjoin varustettu laukkukin. Eivätkä hänen vähäiset vaatteensakaan olleet kelvanneet kenellekään.

1323879626_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina otti painavan kruunun ja asetti sen päähänsä miettien, miltä tuntuisi olla hallitsija, joka joutui moista kapinetta päässään pitämään. Hän tunsi olevansa vihdoinkin oman elämänsä herra ja kiitos siitä lankesi Erikille, merirosvolle, jonka kulkema tie oli leikannut hänen polkunsa kanssa. Siitä Korina ei ollut ollenkaan pahoillaan.

1323879756_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hän nosti hellin käsin kruunun päästään ja laittoi sen takaisin kaappiin sulkien oven, jotta kaappi säilyttäisi salaisuudet sisällään.

1323879691_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaapin päällä oli Korinan arvokkain esine, aarrearkku!

1323879719_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina hiveli herkin sormin hienoja koruja, joita otti arkusta sängylleen.  Siinä oli hänen turvansa, jos hän milloinkaan joutuisi tästä talosta lähtemään. Eikä hänen omaisuutensa siinä tapuksessa olisi yhtään nykyistä vähäisempi. Korina silmäsi vuoteen päällä lojuvia nukkeja, jotka muistuttivat häntä hänen omasta lapsuudestaan.

1324885795_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niillä hän oli muinoin leikkinyt omassa pienessä hienossa huoneessaan lastenhoitajan istuessa divaanilla kumartuneena kirjailutyön pariin. Muisto syöksyi Korinan mieleen ja sen täytti yhtäkkinen ääni jostain päin taloa, naisen hillitön kirkaisu ja hysteerinen itku ja vaikerrus. Äänet täyttivät Korinan lapsuudentalon moniksi kuukausiksi eivätkä joululahjaksi saamansa nuket voineet helpottaa pienen Korinan rinnassa tuntuvaa tuskaa, sillä isää ei Korina tämän jälkeen enää nähnyt ja äidin silmissä asui pelkkä tyhjyys. Valo oli sammunut ja pieni Korina jäi yksin. Lopulta lastenhoitaja vei tytön tämän vanhalle sukulaisnaiselle, joka otti tytön nyrpeänä vastaan unohtaen lapsen läsnäolon lähes saman tien.

1324885621_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina nyyhkäisi muistolleen ja tyhjensi mielensä.

1324885751_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hän osasi olla kiitollinen saamastaan uudesta elämästä uudessa maassa, missä voisi unohtaa kaiken menneen. Hän antaisi näille lapsille, joita hänet oli palkattu hoitamaan, kaiken sen turvan  ja lämmön, mitä ilman hän itse oli jäänyt. Häntä parempaa hoitajaa ei kukaan koskaan saisi omille lapsilleen, siitä hän antoi sanansa itselleen Madonnalle ja ikonikuville.

1324885711_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Korina nosti raskaan aarrearkkunsa kaapin päälle takaisin...

1324885816_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

... ja työnsi kolhiintuneen matkalaukkunsa sänkynsä alle.

1324885846_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Riemullisena hän katsahti lattialla oleviin tossuihin. Ne olivat pehmeät ja lämpimät, ja niissä oli nahkapohja. Ne hän oli saanut Erikiltä joululahjaksi hienoon paperiin käärittynä tultuaan taloon. Ne olivat hänen ainoa saamansa joululahja nukkien jälkeen. Korina painoi kätensä vasten rintaansa. Hän kääntyi kohti huoneensa ovea ja päätti lähteä tutustumaan taloon ja sen asukkaisiin.