Jossain vaiheessa Erik avasi silmänsä. Hänen päässään jyskytti ja maailma oli samea...

Vatsassa kiersi ja hän oli yltä päältä hikinen.

Ylös päin katsottuaan hän näki kirkkaan taivaan sinen ja enkeleitä. Oliko hän kuollut? Mutta voisiko kuolleella olla niin heikko olo? Oliko hän matkalla taivaaseen?

Hän siirsi vaivalloisesti katsettaan toiseen suuntaan ja näki lisää enkeleitä, jotka olivat aiempia isompia. Heillä oli käsissään soittimet, mutta Erik ei kuullut soittoa. Kaikkialla oli hiiren hiljaista.  Mitä kummaa oli tapahtumassa? Mitä oli tapahtunut? Missä hän oli?

Samassa Erikin mieleen hiipi hämärä ajatus lamppukaupassa olleesta vanhasta ja harmaasta noita-akasta, joka oli saanut hänet juomaan... jotain kummaa lientä... Tosin akka oli kaupassa ollut naamaltaan paljon kurttuisempi kuin Erikin muistiin palautuva kuva akasta oli. Miten noita saikin oman kuvansa muuttumaan Erikin mielessä omaksi nuoruuden kuvakseen? Ja mitä oli ollut se juoma, jota hän oli siemaillut noidan luona? Oliko hän kuollut juotuaan noidan juomaa?

Erik yritti muistaa kaupassa käynnin jälkeisiä hetkiä, mutta ei saanut juuri mitään mieleen. Hän oli ollut matkalla...Aivan niin, Ranskan linnaansa, jossa asusti... Lili! Ja katsottuaan uudelleen ylös päin, Erik tajusi, etteivät hänen näkemänsä enkelit olleet oikeita vaan kattoon maalattuja freskoja joiden keskellä roikkui kattovalaisin. Hän oli elossa!Erik huokasi helpottuneena...

Mutta helpotus oli vaihtuva uudelleen hämmennykseen Erikin noustua vuoteesta. Löydettyään...köhöm... vaatteensa ja pukeuduttuaan Erik näki kuvajaisensa pukeutumispeilistä. - Onpa kummallista! Hän murahti. Kuinka kauan minä olen oikein nukkunut? Aivan kuin en olisi ikinä nähnyt partasutia ja höylää! Olenkohan ollut sairaana?

Erik alkoi katsella varovasti ympärilleen huoneessa. Niin... Tämä oli selvästikin naisen huone! Lattialla lojuivat hienossa epäjärjestyksessä kengät, jotka hän oli ostanut aikeena viedä ne Fialle koti palattuaan. Fia! Voi, mitä tämä merkitsee? Onko Fia tullut tänne luokseni?

Erik nousi katselemaan huonetta ja näki pitsisen höyhenenkevyen yöpaidan toisella puolella vuodetta kuin se olisi siihen kiireessä heitetty.

Fialla ei ollut moista yöpaitaa, mietti Erik. Kuka tässä siis on nukkunut?

Erik löysi lattialle pudonneen pöytälampun ja nosti sen lipaston päälle.

- Mitähän kummaa täällä on mekastettu, kun lamppukin on pudonnut lattialle? Erik mietiskeli ja uppoutui katselemaan lipaston päällä olevaa taulua. - Paljon enkeleitä, hän tuumi. Ei ihan Fian tapaista...

Koko huone vaikutti aivan vieraalta vuodekatoksineen kaikkineen. Seinien silkkitapetitkaan eivät vaikuttaneet ollenkaan tutuilta. Erik ei ollut koskaan nähnyt samanlaisia tapetteja. - Missähän minä oikein olen? Erik mietiskeli kummissaan.

Erikin katse vaelsi toiselle puolelle huonetta, josta hänen eteensä paljastui  kehto ja vaatekaappi...

Vaatekaappi oli...Kuinkas muutenkaan kuin täynnä lapsen vaatteita ja tarvikkeita! Alimmasta laatikosta pilkottivat pienet vihreät kengät... Eikö hänellä itsellään ollut muinoin ollut ihan samanlaiset kengät?

Lipaston päällä oli sekalainen joukko kaikkia vauvojen tarvitsemia tykötarpeita ja hieman turhempaakin lasten tavaraa...

Erikin oli järkyttyneenä näkemäänsä pakko perääntyä vuoteelle istumaan. Oliko tämä totta vai näkikö hän unta? Oliko kaikki vain pahaa painajaista?

Samassa hän kuuli lähestyviä askelia, ja ranskankielistä laulua. Oven auettua ilmestyi Lili oviaukkoon. - Mon ami! Lili kujersi. Sinä olet herännyt. Vihdoinkin!

- Voitkin tervehtiä poikiasi! Lili jatkoi liverrystään. Tämä isompi on nimeltään Enrique, mutta nuoremman nimen saat itse päättää, sillä häntä ei ole vielä kastettu! Voimme miettiä yhdessä... Erik! Mikä sinulle tuli! Lili päätti lauseensa hätäiseen huudahdukseen...

... Sillä Erik oli keikahtanut selälleen vuoteelle.

- Isänne on vain pyörtynyt, Lili totesi. Hän varmaankin pyörtyi ilosta. Voimme miettiä nimeä sitten myöhemmin, kun hän on toipunut.