Hämyiseen pirttiin oli kesän aikana asennettu valoja, jotta Emilien olisi mukavampi asustaa pirttisessään.

Öljylamppu sai valaista pimeää nurkkaa.

Sen oli joku laittanut myyntiin tarpeettomana lähikaupungin huutokauppaan (kirppari). Liekö asukas vanhuuttaan kuollut, ja perilliset myyneet lampun, se jäi arvoitukseksi, mutta tarpeellinen oli lamppu Emilien pirttiin.

Pirtin pöydän yläpuolelle ripustettiin kattolamppu.

Se näyttikin mukavasti valoa pöydän ääressä työskenteleville.

Pirttiin oli myös valmistunut astioiden pesupöytä.

Erik oli houkutellut Fannyn auttamaan Emilietä talon töissä ja luvannut palkita tyttösen ahertamisen runsain mitoin.

- Onpas paljon pestävää, Fanny huokasi.

-Yök, kuinka likaisia! Fanny surkeili. Tuonneko minun pitää käteni laittaa? Yök! Mutta isä lupasi jotain kivaa. Ehkä minun täytyy...

Kuten Erik oli luvannut, saivat lapset hieman herkkuja autettuaan häntä pirtin hirsiseinien tilkitsemisessä ja kaikesta muustakin avusta, johon hän lapsiaan houkutteli.

Tosin Erik oli saanut herkut Etelä-Suomesta Dagmarin avustuksella tämän lähetettyä sinne höyhensiirrännäisiä siipirikoille linnuille, mutta yhtä kaikki lasten suussa makupalat parhaiten maistuivat. Fanny ja Samuel olivat yhtä hymyä avatessaan laukun, josta paljastui mitä ihmeellisemmän ja herkullisemman näköisiä ja värisiä namuja.

- Katso näitä, Fanny, Samuel ei mahtanut olla kiljaisematta. Ja ajattele, että saamme syödä nämä ihan kaksistaan..

-Minulle tulee jo huono olo kaikesta makeasta, Fanny vaikersi. Olisikohan ruokakaapissa mitään kunnollista syötävää?

-Minulle taas tulee huono olo, kun ajattelenkin, miten Johanille kävi hänen pudotessaan tikkailta, Samuel mietiskeli siskolleen.

- Niin, totesi siihen Fanny, eikä Juulialle käynyt yhtään paremmin. Muistatko hänen hiuksensa? Oih, kuinka hän itki matkalla sairaalaan surren hienojen hiustensa menetystä, vaikka kädet olivat menneet poikki. Fanny niiskutti muistellessaan siskonsa ulkonäköä.

- Kyllä ne siellä sairaalassa parantuvat, Samuel lohdutti itku kurkussa. Minä katson, onko kaapissa ruokaa...

- Minä lupasin käydä hoitamassa Dagmarin kanarialinnut, Fanny sanoi ja lähti kohti Metsäkorven kartanoa jatkamaan ahertamistaan.

Myöhemmin lasten lähdettyä pirtistä, istui keinutuolissa nimismies...

Emilie saapui paikalle Erik-veljensä kanssa ja huomasi heti uudet, tosin kuluneet tuolit ja pysähtyi niille sijoilleen tuoleja ihastelemaan.

Erik huomasi nimismiehen.. ja aseen tämän sylissä...

- Mitä! Hän huudahti.

Nimismies nousi keinutuolista ja asteli kohti Erikiä ja Emilietä.

Nimismiehen jätettyä aseen pöydälle Erik huokasi helpotuksesta. Hän katseli, kuinka Calle meni Emilien luo ja otti tämän halaukseensa.

- Sinä olet lisäksi, että olet Erikin sisko, myös minun tyttäreni, jonka kadotin heti syntymäsi jälkeen. Samoin kuin menetin Erikin sukulaistensa hoiviin, Calle huoahti syvään soperrettuaan sanat suustaan.

-Mitä? Emilie parkaisi. Sinäkö? Minun isäni! Mutta sehän on loistava uutinen. Olenkin aina miettinyt, millainen minun isäni on! Vihdoinkin löysin sinut... Tai siis sinä löysit minut.. Tai.. ääh... Emilie puhua pälpätti häkeltyneenä lähes uskomatta koko asiaa.

Pitkälle iltaan he istuivat pirtissä keskustelemassa perheen asioista ja sukulaissuhteistaan. Emilie aivan unohti mainita, että edelleenkään hänelle ei ollut tuotu minkäänlaista nukkumapaikkaa pirttiin.

Emilien ja Callen syvennyttyä kahdenkeskiseen keskusteluun Erik kummasteli, miksi Callella oli ollut ase sylissään heidän tultuaan pirttiin. Ketä nimismies oli oikein odottanut?