- Kyllä maailma on pieni, tokaisi Dagmar kuultuaan, että hänen apuaan tarvitaan nyt kipeästi etelän väen kuultua Dagmarin onnistuneesta hiusten istutuksesta Erikille. Etelässä oli nimittäin joukko lintuja ilman höyhenpeitettä ja siellä uskottiin Dagmarin oppien kasvattavan myös linnuille höyhenet puuttuvien sulkien tilalle.

1286035410_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eipä siinä muu auta kuin auttaa miestä mäessä, mietti Dagmar kontattuaan aikansa keräten löytämiään höyheniä mistä milloinkin niitä löysi.  - Piimät ja hunajat löytävät toki omista kaapeistaan kaalinlehtien lisäksi, Dagmar mietti. Ja tokkopa samat ohjeet pätevät lintuihin kuin ihmisiin. Katsotaanpas, olisiko näistä mitään apua lintujen höyhenpeitteen saamiseksi. Ja niin laittoi Dagmar höyheniä sisältävän paketin postiljoonin mukana etelään matkaamaan.

44612_1439728277780_1370225211_31317838_

Mutta mietittyään pienen tovin Dagmar päätti, että oli hyvin soveliasta muistaa höyhenten saajia muullakin tavalla, joten hän lisäsi pakettiin hieman ylimääräistä samoilla postimaksuilla kun sai enemmänkin tavaraa kulkemaan. Dagmar kun tunnettiin säästäväisenä ihmisenä.  Paketeistaan hän ei ottanut sen kummemmin kuvia, riitti kun tiesi lähettäneensä jotain, vaikkakin hyvin vaatimatonta tavaraa. Toivoi sen kuitenkin ilahduttavan saajia, joita kehoitti vaikka arpomaan tavarat keskenään.  Tavaroissa oli kissa ja pääkallo, erilaisia hepeniä kolmessa eri pakkauksessa, joulupöytään pipareita ja torttuja, vihanneskori, keittiöön pyyhe- ja patalappunaulakko, sokerikko- ja suola-astiat,  pieni haalari henkarissa, pari taulua, kukkakimppu, ja wc- ja hygieniatarvikkeita muutamassa paketissa.

1285771533_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paketin lennähdettyä perille niiden saajat alkoivat oitis kasvatella linnuilleen höyhenpeitettä. Tässä oikean puolimmaiselle linnulle onnistuneesti siirrännäiset jo kasvaneet kiinni.

 1285771507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja kuinka hienolta lintu näyttikään uudessa asussaan.

1285771469_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samoin kuin tämä pienokainen, joka myös oli saanut siirrännäiset itselleen. Se oli oikein tyytyväinen sinivihreisiin sulkiinsa.

1286033760_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta kuinka ollakaan, pohjoiseen saapui moninkertaiset kiitokset isossa paketissa.

1286035291_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oli monta paikkaa, joista Dagmar sen koommin kuin Amanda tai kukaan muukaan Kuuralehdon väestä ei ollut ikinä kuullut mitään, joista nyt saapui runsaat kiitokset moisesta avuliaisuudesta, jota Kuuralehdosta oli osoitettu.

1286035365_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuuralehdossa ihailtiin ja huokailtiin monet illat tavaroita katsellen ja niille paikkoja miettien.

1286035335_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja niin Fia kuin Emiliekin jäivät katselemaan kauniita kenkiä miettien, miten saisi kengät napattua itselleen ilman, että toinen huomaisi jääneensä paitsi kenkäparista.

1286035265_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Älkääpäs nyt surko, huomautti siihen Dagmar huomattuaan tilanteen. Tässä on nahkaa yllin kyllin, jotta toinenkin saa uudet kengät. Tosin en tiedä onko kylällä yhtä hyvää suutaria kenkiä tekemään kuin etelässä, mutta toki hän niistä kengät aikaiseksi saa. Ja mikäli ei saa kenkiä tehtyä niin tekee sitten laukun. Niin tai jotain muuta...

 

Merkitse ihmiset klikkaamalla heidän kasvojaan valokuvassa.