Erik oli  asettumassa työpöytänsä ääreen omassa aarrekammiossaan, kun hän huomasi pöydälleen ilmestyneen uusia tavaroita.

- Kas, tämähän näppärää on, hän sanoi hyvillään. Siskoseni taisi muistaa minua näillä pienillä hankinnoilla, vaikka kielsin häntä tuhlaamasta rahojaan.

- Jopas jotakin, Erik lisäsi, hän hankki kuin hankkikin nuo silmälasitkin, koska hänen mielestään en näe kunnolla.

- Veikö se sairastelu näön silmistäni? Erik hämmästeli harmissaan. Totta on, että lasien avulla näen paljon  paremmin. 

- Mutta nyt siis töitä jatkamaan, hän päätti katsoessaan hankkimiaan tavaroita kesäiseltä matkaltaan. On jo korkea aika katsoa, mikä tavara menee mihinkin. Hmm tuon hyllykön tarvitsen omaan huoneeseeni, sillä aarrekammiossa ei ole koskaan liian paljon säilytystilaa. Purkit kenties asettuvat hyllykköön. Niihin on aina hyvä pistää muutama kolikko talteen ja kannut saa naisväki ottaa omiin kahvikermoihinsa. Lautanen ja ruukku sen sijaan kelpaavat ehkä Fia-vaimolleni...

... kuten mattokin, joka on ihan sopivan suuri kalusteiden alle. Lasieläimiin se nainen on aivan omituisen kiintynyt. Mistä lie johtuu? Siinäpä hänen kokoelmiinsa siis pari lasista kissaa.

Maatuskanuket... Jahas, kenellekäs minä ne antaisin? Kylläpä tämä lahjojen jakaminen on työlästä. Mutta töitähän minä sanoinkin meneväni tekemään. Enkä liioitellut siinä yhtään...Niin ja vielä tuo muki. Olisiko tuo  miehistä kokoa? Siinä tapauksessa sen on paras jäädä  harrastushuoneeseeni, missä siitä voi hörpätä huurteisen tai kaksi.

Sillä aikaa toisaalla Metsäkorven kartanossa puuhasteli Emilie, Erikin kesällä Etelä-Suomesta löytämänsä sisko,  rakennellen Dagmarille kukkapöytää.

Emilie myös taivutteli voimakaskasvuisen muratin ympyränmuotoon.

Hän vei kukkapöydän ja kukan Dagmarin ruokasaliin asettaen ne paikoilleen. - Ai, tässä onkin jo Erikin ostama uusi kissapatsas, Emilie huomasi. Ilmeisesti Dagmar on kissaihminen. Kumma ettei hän ole hankkinut elävää kissaa itselleen kaveriksi näin isoon taloon.

Emilie haki toisen kukan, jonka hän asetti kukkapylvään päälle. Hän oli hankkinut kukat kiitokseksi Dagmarille tämän ystävällisyydestä majoittaessaan hänet luokseen taloonsa.

... Niin, hänet ja hänen kaksi poikaansa, Sebastianin ja Danielin...

Emilien touhutessa aamuvarhaisella vielä pelkässä alusasussa, oli nimismies kutsunut kaikki aikuiset koolle pohtimaan Emilien löytymiseen ja majoitukseen liittyviä seikkoja.

- Hups, Emilie pelästyi. En ole vielä ehtinyt pukea päälleni.

- Kultaseni, Dagmar totesi. Se ei haittaa ollenkaan. Olemmehan me lähes kaikki sukua toisillemme.

- Minustakin sinä tunnut oikealta siskoltani, Fia lisäsi. Kuten kaikki tietävät, minä olen ainoa lapsi ja kaivannut sisarta itselleni koko ikäni.

- Nyt ainakin tietää, miksi oma lapsikatraasi on noin suuri, tokaisi siihen Dagmar.

- Dagmar! Huudahti Amanda varoittavasti sohvalta, jossa hän istui huolehtien Emilien pienistä pojista. Lapsissa ei ole mitään pahaa. Nämäkin kaksi pääsivät nyt perheensä pariin ja oppivat tuntemaan kaikki viisi serkkuaan, mikä on meistä kaikista todella mukavaa.

- Khöhöm.. ., aloitti nimismies selvitellen kurkkuaan. Että jospa Emilie pystyisi opettamaan lapsia koulussa. Ainakin keittämistä ja myös kasvitieteeseen liittyviä aineita, koska hän on myös keittäjä ammatiltaan sen lisäksi, kuten huomaamme, hän osaa kasvattaa kukkia ja tuntee kasveja...

... ja koska Dagmarilla on kauppa, josta hän ainakin vielä huolehtii yksin eikä ehdi millään hoitaa siinä ohessa kaikkea opetusta, ajattelin Fian kykenevän hoitamaan kaunokirjoituksen opettamisen, nimismies jatkoi kaikkien kuunnellessa hiiskumatta. Ja koska minulla on sananen vaihdettavana kahden kesken Erikin kanssa, joka on vastuussa nyt taloudellisesti myös siskostaan ja tämän lapsista niin kauan, kunnes siskonsa pärjää omillaan, sanottakoon tässä lyhyesti Erikin ottavan hoidettavakseen maantieteelliset opetukset. Meriä ja  maita kiertäneenä hänellä on varmasti oivaa tietoa lapsille jaettavaksi. Eikä jää aikaa mihinkään tyhjänpäiväiseen ja hieman...  hmm... mahdollisesti arveluttavaan puuhailuun.

- Mutta mutta! Erik meni hämilleen. Minä ostin juuri laivan. Minä olen merikapteeni ja minun täytyy kuljettaa lastia pitkin maailmaa. Otanko minä lapset sinne mukaani, kun seuraavan kerran lähden?

- Voi, Erik! Puuttui puheeseen Emilie. Sehän olisi ihanaa, jos voisit osallistua opettamiseen. Omana haaveenani minulla oli aina lapsena ollessani olla opettaja koulussa. Kyllä minä ruoanlaittoa osaan opettaa. Ja mitäs jos Amanda opettaisi ompelua. Katsokaa kuinka ihanan puvun hän teki minulle alusasusta puhumattakaan. Eiväthän minun pääkaupunkivaatteeni tänne maalle olleetkaan sopivat. Mitä lie olisivat ihmiset ajatelleet, varsinkin kun saavuin paikkakunnalle kahden pienen isättömän lapsen kanssa... Niin siitä puhuen, minun täytyy varmaan kertoa teille, että lasten isä lähti maailmalle poikien ollessa aivan pieniä. Eräänä päivänä hän lähti hankkimaan töitä satamasta ja palasi hakemaan tavaroitaan. Oli kuulemma saanut pestin laivalle, joka matkasi Intiaan. Sen koommin en ole hänestä kuullut muuta kuin muutamassa häneltä tulleessa kirjeessä, joissa hän kertoo olevansa töissä puolet vuodesta Norjassa ja toisen puolen Aasian maissa. Rahaa häneltä ei ole kertaakaan herunut, vaikka sitä hänellä täytyy olla paljon, koska omistaa suuret talot molemmissa maissa ja kuulemma palveluskuntakin on siellä etelän talossaan. Meitä hän ei ole sittemmin käynyt katsomassa. Aivan kuin olisi unohtanut meidät tyystin. Sen vuoksi otin töitä, mitä suinkin sain, millä elätin poikani ja itseni. Olen oppinut samalla yhtä sun toista, mistä varmasti on hyötyä lasten opettamisessa.

- Olen laittanut säästöön rahaa, jotta pääsisin joskus mieheni luokse, mutta sitä tarvitaan niin paljon, huokaisi Emilie. On kuitenkin ihanaa, että Erik löysi minut ja saan sukulaisia ja ison perheen ympärilleni ja kuten Amanda sanoi, lapset oppivat tuntemaan serkkunsa ja he varttuvat yhdessä. Tietenkin minusta ja pojista on kovasti vaivaa Dagmarille, koska pojat saattavat valvottaa öisin itkullaan, joten taidan käyttää säästöni oman mökin vuokraamiseen...

- Ehei, siihen nimismies virkkoi nopeasti. Minulla taitaa olla ratkaisu tähän ongelmaan. Jos kouluasia on nyt selvä, viimeistelemme lupa-asiat ja muut järjestelyt opetuksen suhteen myöhemmin, mutta Emilien asunnoksi voin antaa mökkini, josta minä ja... Erik... kunnostamme yhdessä sinulle ja pojillesi asumiskelpoisen mökin. Siinä onkin  paljon puuhaa, mutta uskonpa ettei Erikillä ole sitä vastaan mitään. Eihän? Niin arvelinkin, joten aloitamme heti huomenna. Ja siitä rahasta vielä... Ei siitäkään taida olla Erikillä puutetta, kun on niin kovasti maailman merillä ahkeroinut. Eikö niin? Niin niin, tiedänhän minä. Ja tässä tapauksessa voinen ummistaa silmäni monelta asialta sinun suhteesi, mitkä oletettavasti ymmärrät, mitä ne koskevat, poikaseni, koska perhe on aina tärkein. Eikö niin? Kyllä, arvasin sinun olevan järkevä mies, Erik, varsinkin nyt kun sinulla on sisko perheensä kanssa huolehdittavana oman perheesi lisäksi. Siinä sitä onkin tarpeeksi yhdelle miehelle. Tosin me kaikki, Amanda, minä ja Dagmar, lupaamme olla apuna ja tukena elämässänne tästä eteen päin. Emme voi jättää sukulaisiamme heitteille, emmehän Erik. Niin, eipä tietenkään. Joten olet oikein tervetullut joukkoomme, Emilie... Niin... poikia unohtamatta, päätti nimismies puheensa.

Erik jäi ajatuksiin vaipuneena istumaan tuolilleen naisten halatessa toisiaan. Amanda huokasi halatessaan miestään onnellisena siitä, että oli nainut niin viisaan miehen.

- Opettajaksi, pöh! Erik mumisi itsekseen. Maantietoa! Minäkö? Minä, joka olen kuuluisa meriros... siis merikapteeni! Eihän se käy laatuun ollenkaan... tai kävisikö sittenkin..? Jospa vien lapset tutustumaan laivaani? Näytän kuinka siellä eletään ja kalastetaan joskus ajan sallimissa puitteissa. Onhan siellä paljon näytettävää lapsille: kompassi ja merikartat, mitkä pitää osata. Hmm. Ja kauppaahan minä käyn jatkuvasti - tosin hieman omalla tavallani - lapsille ei sovi ihan kaikkea kertoa, mutta toisaalta ne seikkailut...Oi, sitä elämää!  Jos lapsetkin kirjoittaisivat omia kuviteltuja seikkailujaan paperille, olisi niitä mukava lueskella ja voisinhan minä kertoa omat seikkailuni kuin kirjasta lukien. Lapset varmasti pitäisivät satujen kuuntelemisesta aavistamatta niiden olevan totta.  Eihän se välttämättä olekaan niin hullu ajatus...