Hyvissä ajoin ennen keskikesän juhannuspäivää, oli Dagmarin ruokasaliin saatu uusi kakluuni näytille.
- No, kas, tuumi Dagmar kakluunin nähtyään. Sehän on...
- Niin? Uuninikkari, joka takan oli Dagmarille valmistanut oli yhtä kysymysmerkkiä. Hyväksyisikö vanha rouva hänen työnsä tuloksen.
- Kelpaa, päätti Dagmar lyhyesti. Mutta mikä tuo kissa on?
- Se on lahja Dagmar-rouvalle uunin myötä, uuninikkari sanoi erittäin helpottuneena. Nyt hän pääsisi viettämään ansaittua kesälomaa takan kelvattua eikä tarvitsisi aloittaa työtä alusta. - Se on patsas, jatkoi uuninikkari Dagmarille. Toivottavasti pidät siitä.
Dagmar katsoi kissapatsasta tuhahtaen. - Olkoon siinä, kun olet ilmeisestikin niin paljon vaivaa nähnyt mokoman takia.
- Toin samalla hieman postia Dagmar-rouvalle, uuninikkari sanoi arkaillen ja ojensi paketin Dagmarille.
- Kuulemma olet voittanut nämä, uuninikkari selitti.
Dagmar hätisti uuninikkarin tiehensä nähtyään saamansa paketin sisällön. Hän halusi ihastella lahjoja yksinään eikä uuninikkarin läsnäolo ollut sopivaa hänen mielentilalleen. - Kas, kuinka kauniita, Dagmar huokaili yksin lopulta jäätyään. Taidan lahjoittaa ison taulun Fialle, hän mietti. Se on juuri sopiva hänen vierassaliinsa. Hmm... ja tyttökuvan taitavat saada Fian ja Erikin tytöt omaan huoneeseen, luulen. Kassi on mitä sopivin lisä kauppaani eikä herätyskelloa minulla vielä ollutkaan. Nyt ainakin herään ajoissa töihin, Dagmar mietiskeli ja alkoi syömään saamaansa jäätelöä, mikä jonkun onnekkaan sattuman myötä oli matkannut kaukaa Etelä-Suomesta Pohjan perukoille asti muiden tavaroiden mukana sulamattomana (Kiitos hurjasti, Annukka, ihanista tavaroista).
- Tällaisia olisi hyvä kaupassakin olla, hän ajatteli.
- Taidanpa minäkin muistaa lahjojen lähettäjää pienellä seinävaatteella, Dagmar päätti ja laittoi paketin matkaan...
