Kuuralehdossa vietettiin joulua tänä vuonna tavallista vaatimattomammin. Syksy oli ollut rankka ja alkutalvi oli koetellut kyläläisiä kovalla kädellä. Monet olivat sairastelleet ja tauti oli vaatinut veronsa myös kyläisten keskuudesta. Niinpä Kuuralehdossa  päätettiin yksissä tuumin, että hankitaan vain tuiki tarpeellisia tavaroita. 

Amanda ja Dagmar kertoivat Fialle häntä odottavan yllätyksen kotonaan SinisessäHetkessä, joten naiset riensivät Fia etunenässä yllätystä katsomaan. Dagmar oli saanut aiemmalla matkallaan eteläiseen Suomeen Jussinkasken Helmiltä turkista, josta hän oli teettänyt hienon täyspitkän turkin ja jonka hän antoi Fialle lahjaksi Erikin puolesta, sillä Erik oli tyystin unohtanut hankkia mitään vaimolleen. Fia oli erityisen ylpeä saamastaan turkista.

- Oi, katsokaa nyt! Fia huudahti vanhoille rouville sisälle päästyään. Turkkini on aivan lumessa! Sehän menee pilalle lumen sulaessa siihen ja kastellessa sen! Että pitikin tulla tällainen lumimyräkkä...

-Kyllä turkkisi lunta kestää, totesi Dagmar ruokasaliin saavuttuaan rauhallisella äänellä. Ovathan eläimetkin ulkona talvella ja eläimen nahkaahan se on turkkikin. Dagmarilla oli yllään uusi hame, jonka kangas niin ikään oli Jussinkaskesta peräisin.

- Eläimen nahkaa! Huudahti Fia. Enhän minä sentään voi eläintä pitää ylläni. Halusin turkin enkä mitään raatoa niskaani! Ei tämä olekaan mikään turkki!

- Katsopas nyt, Fia, mitä Erik toi minulle, Amanda puuskahti siihen. Tämän hienompaa turkispuuhkaa ei löydykään heti näiltä main. Niin hurjan kokoinen tämä on. Ei olekaan mikään pikku kettu ollut se eläin, joka tätä puuhkaa varten on tapettu.

- Voi, Dagmar, nyyhkäisi Fia. Eläin tapettu turkiksi. MIten ikinä saatoin olla niin typerä?

- No, se nyt oli sinulta ihan arvattavissa, Dagmar vastasi pidellen hartiahuivia tiukasti päänsä ympärillä, joten Fia ei kuullut hänen vastaustaan. - Luulitkos, että eläimen karvat kammalla irroitellaan ja yksitellen liimataan kankaaseen kiinni? Dagmar nauraa käkätti.

- Mutta, Dagmar! Fia huomasi yhtäkkiä. Sinullahan on uusi huivi... niin ja uusi neuletakki. Ai, kuinka kauniit!

- Itse et kyllä niitä ole osannut kutoa, tuumasi siihen Amanda ja istuutui Dagmaria vastapäätä pöydän ääreen uuden turkispuuhkansa riisuttuaan. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan Fian järkytystä puuhkansa suhteen. Onneksi Erik ei ollut antanut puuhkaa Fialle vaan hänelle. Hän osasi arvostaa puuhkaa, toisin kuin tyttärensä. - Sinulla se on aina ollut peukalo keskellä kämmentä käsitöiden suhteen, Amanda puuskui Dagmarille katsoen kateellisena tämän neuleita.

- No niin, Dagmar huokaisi pöydän ääreen istuen. Katsos, kun toisten ei tarvitse itse osata, kun lahjaksikin voi saada. Mutta täytyy myöntää, että tämä oli täydellinen yllätys enkä tiedä, miten olen tämän ansainnut.. Jollei se ole syynä, että aloitin koulun rakentamisen lapsille...

- Mitäh!? Parkaisi Amanda. Aloitit minkä? Koulun? Äläs nyt hupsuja puhu. Sinä et voi koulua rakentaa! Oletkos mennyt lopullisesti järjiltäsi?

- Kerrohan nyt, mitä oikein houraat! Amanda vaati.

- Nyt taisin puhua hieman ohi suuni, Dagmar parkaisi. Ei ollut tarkoitus paljastaa... Mutta minkäs sille enää voi. Asia on nimittäin niin, että tarkoitukseni oli hankkia lapsille opetusta ihan oikeassa luokassa... Kas, mutta mikäs paketti tuossa on? Siinähän on minun nimeni päällä...

- Ja noin valtavan iso paketti! Dagmarin katse etsiytyi uteliaana kohti suurta pakettia. Taidan avata sen nyt heti.

- Et ennen kuin olet kertonut koko tarinan! Kielsi Amanda. Ja mistä nuo vaatteesi ovat peräisin? Ja niin hämillään he kumpikin, niin Fia kuin Dagmarkin, olivat etteivät he huomanneet edes Amandan lyhentyneitä hiuksia, jotka ikuisen tiukan nutturan sijasta ylsivät nyt hädin tuskin olkapäille vallattomina ja sekaisina kiharoina puhumattakaan hänen uusista kullankimalteisina hohtavista vaatteistaan, joihin hän oli saanut kankaan Jussinkasken Helmiltä.

- Ai, nämäkö? Dagmar mietti. Hmm...Niin taisin saada nämä Peltokosken emännältä. Hän on todella taitava käsistään, kuten vaatteet osoittavat. En olekaan ikinä omistanut mitään näin  kaunista. Sen lisäksi nämä ovat todella lämpimät ja ovat hyvinkin tarpeen Metsäkorven kartanossa asuessani. Takanasi oleva jouluinen taulu on sieltä samaiselta Peltokosken emännältä vuosi sitten saatu. Tosin taisit hutiloida vastalahjan lähettämisen, joten pannaanpa viisaat päämme yhteen ja korvatkaamme tämä jollain sopivalla tavalla...

Amandan häkeltyessä sanattomaksi Dagmar ojensi pöytään kylältä, Vaahteravaaran pappilasta, saapuneen omenakorin. - Otahan tästä mutusteltavaa, Amanda, Dagmar kehoitti. Katso mitä muuta myös saimme...

- Saimme Kesäpäivän Martalta tuon suuren kranssin, jonka laitoin tänne Fian ja Erikin ruokasalin kattoon ilahduttamaan lapsia näin jouluna. Ja minun lahjani lapsille, kaikille kylän lapsille, on siis koulu, joka aloittaa toimintansa heti, kun saan sinne opettajan, sillä itselläni on kauppa hoidettavana enkä ehtisi hoitaa opetusta sen ohella.

- No Vaahteravaaran pappilaan minä ainakin olen lahjoittanut ison maton, pappilan lattioilla tepsuttelivia varpaita lämmittämään, Amanda oli helpottunut.

- Eikä siinä kaikki, Fia huomautti. Myös tuo lattialla oleva enkeli on uusi ja mitä ilmeisimmin myös pappilasta peräisin.

- Miten hienot keittoastiat, Dagmar henkäisi ihastuksesta pakettinsa avattuaan. Olenhan minä kyllä miettinyt, että koululle tarvitaan myös keittäjä lapsia ravitsemaan kunnon aterioilla ja nyt sainkin siihen tarkoitukseen oivallisen kulhon tykötarpeineen. Miten siellä Vaahteravaarassa kaikki oikein tiedetään? Mutta poikkean kyllä itse kiittämässä heitä henkilökohtaisesti. Tai ehkä tein sen jo, tarkemmin ajateltuna, sillä...

 

 

 

 

 

 

...lahjoitin Martta-mummolle himmelin, koska olin kuullut hänen sellaista yrittäneen tehdä reumaisilla sormillaan hieman huonolla menestyksellä.

- Mistä ihmeen koulusta sinä puhuit? Amanda ja Fia puuskahtivat yhteen ääneen aivan kuin eivät olisi kuulleet  mistään muusta puhuttavan. Ja Metsäkorven kartano? Mikä se on?

- Taitaa olla parasta, että näytän sen teille, mutta vielä ei ole sen aika. Ehdimme myöhemminkin, Dagmar sanoi niin päättäväisesti, ettei siihen ollut enää Amandalla sen enempää kuin Fiallakaan mitään lisäämistä. Mutta niin suuri hämmästys oli ollut, että naiset unohtivat tykkänään sen asian, mitä heidän piti Fialle näyttää, nimittäin ruokasalin, jonka lattia oli saanut uuden valkoisen pinnan sekä uudet tuolit, jotka olivat pöydän ympärillä puhumattakaan matoista, jotka he olivat löytäneet Erikin matkatavaroiden joukosta ja kantaneet huoneen lattiaa peittämään.