Dagmar jäi kauppaansa ihmettelemään kassakoneensa sisältämää suurta rahasummaa nimismiehen poistuttua paikalta.

Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä rahat olivat peräisin.

Mutta hän ei huomannut myöskään hahmoa, joka tarkkaili häntä ikkunan takaa, niin syventyneenä hän mietti, mihin kaikkeen rahat riittäisivät. Hän pystyisi hankkimaan kauppaansa myytäväksi sellaista tavaraa, mitä ei kylillä aiemmin oltu nähty eikä kuultu puhuttavankaan!

Ulkopuolella Calle-nimismies tarkkaili Dagmarin tyytyväistä ilmettä. - Niinpä niin, Calle mietti. Taitaa hän nyt pystyä kauppansa avaamaan ja pitkään kauppaansa pitämään. Mitenkäs sitä rahaton naisihminen kauppaa voi noin vain alkaa pitämään. Mutta tämän avustuksen säilytän salaisuutena kuolemaani asti...

Samassa Calle kuuli Johanin vaikerrusta kauempaa. - Oi, oi, poika nurisi. Kyllä tämä on sitten mahdoton tehtävä. Miten tämä voikin olla näin vaikeaa!

- Tällaiset kengät! Johan valitti. Miten näitä voi pitää?

- Nauhoja, nauhoja, poika jatkoi vaikerrustaan. Ja vielä molempiin jalkoihin!

- Kulkisin kyllä paljain jaloin mieluummin, hän marisi. Mutta mummi sanoi, että jolla on tällainen hattu täytyy myös olla hienot kengät jaloissaan!

- Mutta miten tällaisilla voi kävellä, kun nauhat roikkuu maassa? Minähän lennän naamalleni portaissakin. Voi, sitä mummia kun pakotti nämä ottamaan! Muka kesällä pitää olla pikkukengät saappaiden sijasta.

Calle pyyhälksi paikalle katsomaan, mikä Johanilla oli hätänä, ja hän näki pojan kyynelsilmin rappusissa seisomassa kengännauhat roikkuen. - Ahaa, Calle oivalsi. Taitaa olla vaikeuksia nauhojan kanssa, vai? Calle iski silmää pojalle.

- Minä olen ihan jälkeenjäänyt, kun on tällaiset kengät, poika parkui.

- Mitäs sinä oikein puhut? Calle kysäisi.

- No, Samuel on mennyt jo aikoja sitten pihalle ja minä olen jäänyt jälkeen enkä löydä nyt häntä mistään! En halua leikkiä yksin! Eihän näillä kengillä voi mitään tehdä! Mutta mummi kielsi juoksemasta avojaloin.

- Vai niin, Calle naurahti. Kuulepas nyt, poikaseni. Ei hätä ole ollenkaan tämän näköinen.

- Annas kun näytän, Calle tuumasi ja kehoitti poikaa istumaan, jotta saisi solimittua tämän kengät kiinni. 

- Kas niin, Calle sanoi lopuksi. Nyt menoksi veljesi perään.

Samuel oli juossut puutarhaan etsien piilopaikkaa, jonne voisi mennä Johania piiloon.

- En viitsi mennä sillan alle, Samuel mietti. Sieltä se ei kuitenkaan koskaan löydä minua.

- Täytyy löytää joku muu paikka...

- Hmm, mikä olisi tarpeeksi hyvä, hän ajatteli. Mutta sellainen, josta hän löytää minut kuitenkin...

Silloin Samuel kuuli Callen huutelevan häntä. - Äh, ei tullut mitään koko leikistä! Hän asteli Callen luokse pettyneenä.

Samuelin saapuessa Callen luokse, näki hän veljensä. - Tuollainen keikari! hän purskahti nauramaan nähdessään Johanin uudet vaatteet.

- Pojat, pojat, Calle toppuutteli. Minulla on teille jotain näytettävää. Tulkaapas!