Calle-nimismies oli jonain taannoisena talvena saanut kotietsinnän lomassa huostaansa kassakoneen rikollisen hallusta. Ja koska kassakonetta ei ollut kukaan ilmoittanut kadonneeksi, eikä näin ollen voitu selvittää sen alkuperää, oli silloinen Ruotsin valtio saanut sen omakseen. Aikojen muututtua ja Suomen jouduttua Venäjän vallan alle, nimismies päätteli, että kassakone ei ollut enää kenenkään omaisuutta. Moinen vempele vei paljon arvokasta hyllytilaa nimismiehen työhuoneesta, jonne tärkeämpiä papereita oli varastoitava. Niinpä Calle otti kassakoneen ja toi sen Dagmarin kaupan ovelle.
Calle koputti oveen ja huhuili Dagmaria avaamaan oven.
- Tulehan katsomaan, mitä toin sinulle, Dagmar! Calle huuteli oven takana. Mitäs kummaa se siellä sisällä aina piileskelee? Calle mietti itsekseen. Luulisi jo vähintään, että hänellä on jotain salattavaa, kun kauppa ei koskaan ole avoinna. Eihän tuolla tavalla kukaan kauppaa voi pitää. Taidanpa valaista hänelle muutamia seikkoja kaupan pitämisestä. Ei kai hän sentään ole höperöksi tullut? Säikähti Calle miettiessään. Tästähän nyt ilman muuta täytyy ottaa selvää...
Samassa ovi avautui ja Dagmar tullessa ulos kaupastaan, ojensi nimismies tälle tuomansa lahjan. - Tässä sinulle kassakone, jotta voit avata Putiikin, Calle sanoi.
- Siinä on tosin laidassa murtautumisen jälkiä, Calle näytti reikää, joka ammotti kassakoneen kyljessä. Tämä on haltuunotettu rikolliselta eikä sille löytynyt omistajaa, joten päätin lahjoittaa sen kauppaasi, Calle selitti.
- En usko, että reikä haittaa käyttöä, lisäsi Calle nopeasti.
- Voi kuinka hieno kassakone, Dagmar huudahti iloisena. Olipas tuuria, että sellainen löytyi varastostasi!
- Tämä on todella hieno, Dagmar kiitteli. Kyllä tämä kauppaani kelpaa. Kelpaa totisesti. Olitpas sinä, Calle, ystävällinen kun toit tämän minulle.
- Vienkin tämän itse saman tien sisälle, Dagmar tuumasi nimismiehelle päättäväisesti osoittaen, ettei tämä ollut tervetullut sisälle kauppaan. - Aivan, Calle vastasi empien kehtaisiko myöntää Dagmarille, että haluaisi tulla myös kauppaa katsomaan. - No, siis... köhöm..., Calle selvitteli kurkkuaan. No, tuota... Minä sitten tästä lähden... Ilmoitat varmaan, kun kauppasi avataan...
Mutta mitä Dagmar näkikään, kun hän oli kantanut kassakoneen kauppaan ja kokeiltua sen toimivuutta! Kun hän avasi rahalippaan, lokerossa olleet rahat putkahtivat esille!
- Hyvänen aika! Huudahti Dagmar. Seteleitä! Ja näin paljon!
- Mitäs tämän asian kanssa nyt pitäisi tehdä? Hän mietti. Jos kutsun nimismiehen takaisin, hän näkee, että on ollut liian leväperäinen tutkimuksissaan jättäessään tällaisen asian tutkimatta. Toisaalta häntä varmaan nolottaisi huomata, että minä saisin myös asian tietooni... Jos taas en ilmoita tästä hänelle tai kenellekään muulle, kukaan ei saa huomautuksia huonosti hoidetusta työstä eikä niin ollen kukaan joudu tästä vastuuseen. Sanoihan nimismies itsekin, ettei kassakoneen omistajaa löytynyt eikä rikollinen tarvitse rahoja vankilassa... Hmm, kaipa minä voin siis pitää rahat itse kaupassani. Voinpa varmaankin. Kukaan ei joudu siitä kärsimään, jos en kerro kenellekään tästä.
Ja niine hyvineen Dagmar sipaisi kassakoneen pintaa ja kilautti kiinni lippaan, joka kätki hänen saamansa rahat. - No, niin, hän sanoi. Eiköhän tässä kohta aleta avajaisia järjestämään!
(Kassakoneen mallin sain Sekametelisopin blogista.. Kiitos hienosta mallista ja ideasta! )
