Dagmar oli saanut vihiä, että eräs tuntemansa Rouva oli tehnyt pitkän matkan kaukaiseen Aasian maahan hankkiakseen sieltä omaan kauppaansa tavaroita. Dagmar otti tuota pikaa yhteyttä Rouvaan ja sopi tapaamisen.

Niinpä Dagmar sai kuin saikin paljon eksoottisia tavaroita kauppaansa. Dagmar katseli tyytyväisenä erikoisia hummereita, joille laittaisi kovan hinnan. Kyllähän näin hienosta ruuasta joutaisivat rikkaat maksamaan. Mustekala oli myös jotain, mitä Dagmar ei ollut ikikuuna päivänä nähnyt.

- Toivottavasti kukaan ei kysy, miten sitä ruoaksi valmistetaan, sillä siihen en totisesti osaa vastata, Dagmar mietiskeli. Mutta onpa kauppani kyllä monipuolinen! Varmasti asiakkaat tulevat olemaan tyytyväisiä!

Aasiasta tulleet leivonnaiset Dagmar sijoitti kaupan toiselle seinustalle, sillä täytyihän kaupassa joku järjestys sentään olla.

-Tälle hyllylle näiden lautasten viereen täytyykin laittaa saapuneet uudet kulhot, Dagmar huomasi.

- Mutta ensiksi minä ompelen hieman..., ja Dagmar otti nallen muotoiset kangaspalat ommellakseen niille silmät ja suun.

- No niin, tässäpä on lapsukaisille leikkimistä varten, Dagmar huokasi saatuaan pikkuruisen nallen valmiiksi ommeltuaan ja täytettyään sen vanulla.

- Vielä toinen, jottei kaikki lopu valikoimista heti ensimmäisen asiakkaan käytyä, hän myhäili.

Asetettuaan nallet lopulta kaupan hyllylle istumaan, hän kuuli oven takaa tyttöjen tirskumista.

- Hei, Dagmar-täti! Juulia ja Fanny huudahtivat hänen kurkistaessaan kaupan ovesta. Katso! Amanda-mummo ompeli meille uudet mekot!

- Kylläpäs te olettekin hienoja, Dagmar totesi ojentaen tytöille karamellit.

- Minä olen keijukainen, sanoi Fanny. Keijuilla on juuri tällaiset hienot mekot.

- Etkös sinäkin halunnut keijumekkoa? Kysyi Dagmar Juulialta tikkunekun ojentaessaan.

- Ei tuollainen mekko päällä voi leikkiä! Juulia sanoi.

- Minä halusin kukkamekon, Juulia sanoi nuoleskellen tikkunekkuaan. Sitä paitsi, minä en voi piiloutua mihinkään noin iso mekko päälläni! Ja silloin ei ole kiva leikkiä piilosilla oloa.

Tyttöjen poistuttua, saapui paikalle Samuel. - Oletko nähnyt tyttöjä? Me leikimme, enkä tiedä, mihin he katosivat. - Taisivatpa äsken olla tässä, Dagmar myönsi. Kas tässä, otahan sinäkin karamelli.

- Mutta mitä ihmettä paidan hihoillesi on tapahtunut! Dagmar huudahti nähdessään pojan paidan liian lyhyet hihat. - Calle-setä sanoi, että käteni ovat venyneet, koska olen roikkunut puun oksilla, Samuel kertoi. Täytyy kai pysyä maan pinnalla eikä enää kiivetä puuhun, muuten käteni roikkuvat kohta maassa asti. Mihin minä sitten joudun!

- Kuulehan nyt, poikaseni! Dagmar tyynnytteli. Taisi se Calle-pappasi hieman juksata sinua. Mitäs jos pyytäisit Amanda-mummoa ompelemaan itsellesi uuden paidan, olet tainnut vain kasvaa. Hae samalla veljesikin tänne hakemaan hieman herkkuja!

 

Samuelin poistuessa tekemään, kuten oli pyydetty, jäi hänen mieleensä yksi sana, minkä Dagmar oli sanonut. - Pappa?