Dagmar oli saanut salaperäisen laatikon kauppansa edustalle, minkä hän epäilyjen vallassa kantoi nopeasti sisätiloihin tarkempia tutkimuksia varten.
Hän lukitsi kaupan takaoven, jottei kukaan pääsisi yllättämään...
Hän tiesi, etteivät asiattomat nähneet kaupan ikkunastakaan kunnolla sisälle, sillä hän oli tehnyt houkuttelevan näyteikkunan, mikä oli jotain ennenkuulumatonta Pohjan perukoilla siihen aikaan. Nyt hän oli enemmän kuin tyytyväinen ikkunaansa, koska se takasi hänelle oman rauhan pienessä putiikissaan.
Tietoisena salakuljettajien uurastuksesta paikkakunnalla heidän jopatessaan Ruotsista rajan yli luvatonta tavaraa, Dagmar kauhistui nähdessään saamansa paketin sisällön, sillä siitä paljastui sikareita...
Hän näki myös sokeria, kahvia, ryynejä sekä mausteita, jotka kaikki olivat haluttuja tavaroita Suomessa, mutta joiden hän ymmärsi olevan laittomasti Ruotsin puolelta salakuljetettuja.
Laatikosta paljastui myös suuri määrä erinäisiä purkkeja, jotka sisälsivät erilaisia mausteita Näyttipä joukossa olevan pirtuakin isoissa pulloissa.
Lisäksi hän näki nuuskarasioita, viskilaatikoita, tupakka-askeja, voipaketteja sekä näkkileipää.
- Enhän minä näitä voi kaupassani alkaa julkisesti myymään, Dagmar kauhisteli. Nyt otti ohraleipä! Nimismies asuu naapurissa ja minulla on kaupassani salakuljetettua tavaraa! Minähän joudun vankilaan! Häpeä se on, jos mikä!
Dagmar mietti kuumeisesti, mitä voisi tehdä tavaroille. Ei hän niitä voisi pihallekaan heittää.
Hän sulloi pienimpiä tavaroita toimistopöytänsä sisään ja sulki pöydän.
- Kaikkea en mitenkään voi piilottaa! Dagmar päivitteli. Mahtoiko koko lähetys olla tarkoitettu hänelle ollenkaan? Oliko salakuljettaja jostain syystä joutunut luopumaan tavaroistaan? Vai mahtoiko syyllinen löytyä lähempää kuin hän osasi kuvitellakaan...
- Hmm, saippuat tuoksuvat niin hyvälle, hän nuuhki haluten karistaa epäilyt mielestään.
- Näitä olisi niin mukava myydä tarvitseville, mietti hän ihaillen tavaroita. Kuinka ihana tuoksu tunki myös kahvipaketin läpi. Ehtaa tavaraa!
- Ja kuinka moni kyläläismies haluaisikaan näitä tupakkeja puhumattakaan nuuskasta, mitä ei muualta saa! Dagmar avasi yhden nuuskarasian ja nuuhki siällön tuoksua. En mitenkään voi luovuttaa tätä lähetystä nimismiehelle, hän ajatteli. Joku parempi ratkaisu on löydyttävä... Silloin ei tarvitsisi Callenkaan etsiä salakuljettajaa, kun ei tietäisi mistään mitään...
Dagmar kokeili järjestää maustepurkit hyllyille, mutta ne täyttivät lähes koko tilan. - Eihän tämä käy laatuun, hän mietti.
- Vain muutama luvallinen tuote valikoimissa kaikkien rikollisin keinoin saatujen lisäksi, hän puhisi. Kauppa suljetaan ennen avajaisia tätä menoa, jos nimismies saa yhtään vihiä asiasta!
Hyllytilan loppuessa heti alkuunsa, Dagmar otti yhteyttä vajaan sadan kilometrin päässä asuvaan Elli-rouvaan, jolta hän tiedusteli ylimääräisiä hyllyjä, joita paikkakunnan seurakunta lahjoitti tarpeettomina. Niinpä sitten eräänä päivänä hyllylähetys saapui pitkän matkan takaa Ellin miehen toimittaessa sen perille asti.
Ensimmäisenä Dagmar sijoitti yhden hyllykön oven läheisyyteen. Siihen hän laittoi parin päivän sanomalehdet näkösälle. - Nooh, hän mutisi, saattaahan ne vanhoiksi olla jo menneet ennen kaupan avajaisia, mutta samapa tuo. Kyläläisille uutiset kuitenkin ovat uusia. Unohtaneet ovat jo nämä kirjoitukset ennen kuin pääsevät lehtiäni ostamaan, mikäli ovat saaneet lehtiä käsiinsä aiemmin. Hyllykön päälle hän nosti kovaleipäpaketin ajatellen sen siinä vähemmän kiinnittävän huomiota. - Kyllä sen joku siitä keksii ostaa, Dagmar sanoi.
- Laitetaanpas näitä paikkakunnan antimia tähän, ettei aivan hunningolle jouduta, Dagmar puheli itsekseen.
- Siinäpäs onkin monta sorttia alkajaisiksi, Dagmar hyräili mielissään kauppaa järjestellessään.
- Ehkä jauhan lihaa myös myyntiin ihan itse, hän sanoi tarttuen uuteen lihamyyllynsä.
Hän sulloi lihapalan myllyyn ja kokeili, miten hän onnistuisi lihan jauhamisessa.
- Nyt voinkin myydä vastajauhettua lihaa, hän totesi tyytyväisenä.
Dagmar oli niin ihastunut uuteen taitoonsa, että jauhoi lihaa ison määrän.
Eikä jäljelle jäänyt kuin pieni lihakimpale myytäväksi kokonaisena.
Hän teetätti kauppaan hieman erikoisen hyllykön, joka kiinnitettiin korkealle seinälle, minne pääsemiseksi piti kiivetä korkeille tikkaille...
Kaappiin hän asetteli nuuskarasiat sekä maustepurkit...
Saatuaan tavarat hyllyyn, hän veti toisen hyllyn tavaroiden eteen.
- Kas niin, Dagmar myhäili katsellessään hyllykköä alhaalta kaupan tiloista päin. Eipä kukaan osaa arvatakaan, mitä kaappi sisältää. Sen saavat tietää vain oikein luotettavat ja harvat asiakkaat. Mutta nyt minun täytyy käydä puhuttelemassa hieman Erikiä...
Dagmarin puuhaillessa kaupassaan, oli Calle-nimismies mennyt tapaamaan poikaansa Erikiä, joka itse ei ollut tietoinen nimismiehen ja itsensä sukulaissuhteesta. Talon eteisessä Callen silmiin sattui naulakossa roikkuva takki. - Enköhän ole tuota takkia jossain nähnyt, Calle mietiskeli yrittäen palauttaa mieleensä, miksi takki vaikutti tutulta.
- Mitäs siellä onkaan taskussa? Calle kurkisteli. Tupakkaa? No, mutta...!
Calle riensi portaat ylös ruokasaliin, missä Erik oli vaimonsa Fian kanssa juuri ihastelemassa Fian yllä olevaa turkkia. - Voi, katso, Calle! Fia huudahti nähdessään äitinsä aviopuolison. Erik toi minulle juuri uuden turkin! Eikö se olekin ihastuttava!
- Noo, tuota, aloitti Calle häkeltyneenä, sillä jotenkin myös turkki vaikutti tutulta. Onhan se... tuota...
- Olikos sinulla jotakin asiaa? kysyi Erik Callelta yrittäen saada tämän huomion nopeasti pois turkista.
- Aah, täällähän te olette, saapui samassa Dagmar huoneeseen keskeyttäen heidät...
